Tiina Rambles

Ensimmäinen essee ja muita kuulumisia

2010-11-04T18:42:00.004+02:00

Tänään palautin ensimmäisen esseeni psykologian laitokselle ja kokemus oli onnekseni varsin miellyttävä! Oikeastaan kyseessä ei edes ollut vielä varsinainen essee, vaan paremminkin esseeharjoitus, jossa harjoitellaan esseen rakennetta ja muita oleellisia juttuja. Saa nähdä millaista palautetta saan. Olin myös aamulla ihan loistavalla kehityspsykologian luennolla, jossa aiheena oli vanheneminen ja opin kuinka lähes KAIKKI kognitiiviset, biologiset, emotionaaliset ja ties mitkä kaikki muut toiminnot ihmisen kehossa alkavat heiketä 25 -vuotiaana. Sitä hetkeä odotellessa...

Halloween tuli ja meni ja meillä oli taas vaihteeksi todella kivaa. :)

Epäonninen sattumus tosin sattui Halloweenina, kun yritin nostaa rahaa kortillani automaatista ja automaatti meni ja imaisi kortin sisuksiinsa. Ei paljon naurattanut tuolloin, mutta nyt tilanne tuntuu jo varsin koomiselta. Koko automaatti tilttasi kokonaan laitettuani korttini sen sisään ja päätti startata uudelleen. Siinäpä sitten katselimme koko kämppisporukan kanssa (14 ihmistä) kun automaatti buuttaa itsensä uudelleen ja uudelleen ja lataa ties mitä tietoja, mutta ei vain anna korttiani takaisin. Opetuksena kaikille; kortin hukkaaminen on kallista! Nimittäin sen kuljettaminen tänne Britteihin kuriiripostilla maksaa n. 30 euroa. Onneksi minulla sattui olemaan Visa Electron samalle tilille kotonani, joten täysin ilman rahaa ei ole tarvinnut onneksi olla. Huh!

Toinen epäonninen sattumus rahaan liittyen sattui, kun päätin tilata itselleni pritterin Argosista (paikallinen yleishyödyllinen kauppa, josta saa KAIKKEA). Tilasin sen netissä ensin pohdittuani viikon minkä mallin otan, maksoin ja jäin odottelemaan kotiinkuljetusta. Vahtimestarin kopille saavuttuani huomasin, että nimeni oli saapuneiden postien listassa ja menin hakemaan ihanaa printteriäni. Nainen etsi printteriäni vaikka kuinka kauan, kunnes lopulta löysi paketin, jossa oli nimeni. Harmi vain, paketti oli iso ja harvinaisen pehmeä ja pian minulle selvisi, että kyseinen paketti sisältää KING SIZE peiton! Soitettuani Argosin asiakaspalveluun ja puhuttuani noin 40 min erittäin epäselvällä skottilaisella aksentilla puhuvan naisen kanssa, me molemmat tulimme yhteisymmärrykseen, että olen saanut väärän paketin. Joudun nyt odottamaan yli viikon, että he voivat edes sopia uuden lähetysajan kanssani, koska printteri oli soittohetkellä loppuunmyyty. Kaiken kukkuraksi joudun vielä säilyttämään tuota peittoa, koska he ilmeisesti haluavat sen takaisin! En ymmärrä millä logiikalla he aikovat sen vielä myydä, mutta vähin mitä minulle voisi tästä korvata, olisi antaa tuo peitto korvaukseksi kärsimyksistäni ja käsittämättömästä puhelinlaskusta, joka tuli soittaessani tuohon palveluun. Ehkä universumi on suotelias pyynnöilleni ja ehkä joku päivä saan sen printterin, josta maksoin ja vielä ehkä tuon peitonkin, jota olen niin mielelläni säilyttänyt avaamattomassa pussissa huoneeni nurkassa.

Huomenna minulla on vapaapäivä ja aion pyhittää sen lukemiselle. Minulla on ainakin 5 lukematonta artikkelia ja useampi kirja, joita pitäisi käydä läpi. Aivosolujen kuolemaa odotellessa onkin hyvä kerätä tietoa, sillä opin myös, että vaikka aivosolut kuolevat vanhetessa yhä nopeutuvalla tahdilla, silti jo opittu tieto säilyy mielessä. Jos se päätyy sinne alunperinkään....

Halloween!

2010-10-31T11:23:00.005+02:00

Tänään on virallisesti Halloween, eli kuolleiden muistopäivä. Halloween on iso juttu Briteissä ja sitä juhlitaan näyttävästi joka vuosi ja ihmiset todella panostavat pukeutumiseen ja asuihin Halloweenina. York on vanha ja historiallinen kaupunki ja se jos mikä tekee siitä loistavan paikan viettää Halloweenia!

Koska tämä on ensimmäinen Halloween-juhlinta sekä minulle, mutta myös parille muulle ulkomaalaiselle kämppikselleni, päätimme juhlistaa sitä kunnolla. Eilen lähdimme kaupungille nukuttuamme ruhtinaalliset 12h ja kolusimme jokaikisen kojun läpi, jossa oli vain mitään Halloweeniin liittyvää - siinä se päivä sitten hujahtikin! Virolainen kämppikseni päätyi olemaan vampyyri, intialainen kämppikseni on kissanainen ja minä päädyin hankkimaan noita-asusteita. Minulla on aivan ihana oranssi, hämähäkin seitillä koristeltu noidan hattu, hämähäkin seittiä ja violetti luuta ja hämähäkkikorvikset. ;P Tämän jälkeen kävimme ostamassa koko poppoolle herkkuja kaupasta ja illalla koristelemme keittiön haamutarroilla ja aion leipoa muffinsseja kaikille. :) Lisäksi varasimme liput York Dungeoniin, joka on kertoman mukaan aika karmea kokemus ja jos olisin tiennyt tämän etukäteen, en olisi ehkä varannut lippuja ollenkaan. Varoitin jo kämppiksiäni, että he tulevat olemaan kuuroja tultuaan ulos York Dungeonista, sillä minä tunnetusti kiljun pienimmästäkin asiasta, puhumattakaan "elävistä" ja liikkuvista ällötyksistä, kuten kummituksista jne. :D York Dungeons on siis ikään kuin "elävä" kummitustalo, jossa on kaikkea ällöttävää esillä, mutta myös näyttelijöitä, jotka liikkuvat ihmisten joukossa ja pelästyttävät ihmisiä. Can't wait...Parempi ottaa ekstra-annos verenpainelääkkeitä, ettei pumppu sano itseään irti. :D Jotain tämän tyyppistä on ainakin tiedossa:

Halloweenia odotellessa on kaikki mennyt oikein hyvin. Olen joutunut tosin ostamaan todella paljon kirjoja Amazonista ja sinne onkin uponnut useampi satanen. Collegen vahtimestari tuntee varmaan minut jo askelistani, kun joka päivä käyn hakemassa sieltä jonkun kirjalähetyksen. Lisäksi tilasin uuden piikkimaton (koska omani jäi Suomeen ja selkä on täällä ihan jumissa) ja joogajuttuja, kun päätin aloittaa sen uudelleen täällä. Täällä on hirveästi erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja tällä hetkellä olen vakituisesti Glee-ryhmässä, joka on siis kuoro, mutta eroaa peruskuorosta siinä mielessä, että meninki on paljon rennompaa ja hauskempaa. Glee on joka keskiviikko ja menen sinne yhden kämppikseni kanssa. Olen tykännyt tosi paljon, vaikka vaikeuksia on hieman aihettanut se, etten ole koskaan harrastanut musiikkia, joten en osaa lukea nuotteja vielä kunnolla. Sääliksi käy vieressäni istuvia tyttöjä, jotka joutuvat kärsimään epämääräisistä ääntelyistäni biisien alussa, kun en tiedä laulujen melodiaa vielä. Sorry girls! :D Minulle selvisi myös, että olen altto tai 2. soprano. Mielenkiintoista!

Olen myös aloittanut joogan uudelleen ja sinne menen joka torstai tuntien välissä. Tiistaisin minulla on latinalaisia paritansseja, jonka ehkä saatan lopettaa, koska minulla ei ole paria ja joudun vaihtamaan paria joka kerran jälkeen, mikä vaikeuttaa oppimista huomattavasti. Lisäksi on vielä koulun oma PsychSoc -yhdistys ja International Students Affair ja näissä kummassakaan en ole vielä edes ehtinyt käymään. Lisäksi suunnittelin ottavani osaa Yorkin yliopiston järjestämään vapaaehtoistyöhön, jossa opiskelija voi mennä valitsemaansa kouluun Yorkin alueella ja avustaa lapsia koulutyössä muutaman tunnin ajan viikossa. Tämän lisäksi pitäisi vielä opiskella, sosialisoida ja ehtiä lukea kirjallisuutta liittyen luentoihin ja kokeisiin. Kiirettä piisaa siis. :)

Meille on myös kehittynyt oma elokuvien katselu - ja korttien pelaamiseen keskittyvä yhdistys kämppistemme kanssa, sillä lähes joka ilta pelaamme korttia keittiössä ("Shed", "Shithead", "Mau" ja "Cheat" ovat tulleet tutuiksi!) ja usein katsomme elokuvan vielä sen jälkeen. Meillä on niin mukavaa keskenämme, että välillä on liiankin helppo unohtaa, että opiskellakin pitäisi. Onneksi jatkuvat kirjalähetykset muistuttavat minua jatkuvasti työn määrästä...

Tänään kuitenkin on aika juhlia! Hyvää Halloweenia!

Lyhyt postaus

2010-10-25T19:10:00.003+03:00

Kerron nyt vain lyhyesti kuulumisia, jotka kaikessa ihmeellisyydessään ovat; minulle kuuluu hyvää ellei jopa erinomaista!

Elämä Yorkissa on ottamassa jo omaa muotoaan, kämppisten kanssa menee aivan loistavasti ja kaikki toimii. Arki on alkanut koulun ja aherruksen merkeissä, mutta ainakaan vielä kaikki tämä ei tunnu aherrukselta tai arjelta oikeastaan lainkaan, vaan lähes ainoastaan vain jännittävältä ja erikoiselta.

Koti-ikävää ei ole oikeastaan edes ehtinyt pahemmin olemaan, mutta olen huomannut, että jos koti-ikävä tulee, se tulee yllättäen takavasemmalta, ilman, että sitä osaa aavistaa. Se tuntuu tulevan kaikille samalla tavalla täällä kämpässä; ensin on vain vähän outo olo ja sitten vain jotenkin "harmittaa" joku käsittämätön asia ja pian tajuaa, että tämä onkin koti-ikävää ja sitten se iskee päälle hetkeksi ja sitten katoaa taas. Onneksi täällä on muitakin ulkomaalaisia, jotka sitten ymmärtävät ja muutkin kämppikset ovat niin ihania, että halivarasto on tältä vuodelta täyttynyt jo aikoja sitten. Ymmärtävä olkapää löytyy aina jostain ja se on ihana huomata.

Kauhea "kiire" on koko ajan siinä mielessä, että koko ajan tapahtuu jotain jännää eikä oikein meinaa jaksaa istua paikalleen hetkeksikään.

Eilen kävimme syömässä ihanassa ravintolassa Yorkin keskustassa kolmen kämppikseni kanssa - söin ihanaa tonnikalaa valkoviinirisoton kera ja muutkin olivat tyytyväisiä ruokiinsa. Yorkissa on yllättävän paljon kivoja pieniä ravintoloita ja kahviloita, vaikka paikka onkin kohtalaisen pieni. Joka päivä kuitenkin kaupunkiin mennessä löytyy jotain uutta ja jännää, uusi pieni katu, uusi ihana kauppa tai ravintola. Kaikki on täällä niin ihanan idyllistä ja suloista.

Kävin myös hankkimassa paikallisen pankkitilin ja valitsin pankikseni HSBC:n kämppisten suosituksesta. Pankkitilin pitäminen maksaa täällä, esim. minun valitsemani pankkitilityyppi maksaa minulle 13 puntaa kuukaudessa (jaiks!), mutta vuoden jälkeen se on ilmainen. Erikoinen systeemi.

Luennot ovat olleet pääasiassa aika hyviä, vaikka viime viikolla olinkin aivan turhautunut, kun asiat olivat niin helppoja. Tänään onneksi sain jo hieman haastetta ja tajusin, kuinka loistavia luennoitsijoita meillä todella on - opetus on todella monipuolista, videoita ja kaavioita, meille luetaan otteita novelleista ja lähestymistapa suhteessa oppilaisiin, opetukseen ja itse opetettavaan materiaaliin on ihanan maanläheinen. Suomessa tuntui, että asiat opetetaan hyvin kaukaa, kuin ihaillen jotain käsittämätöntä outoutta, joka pitäisi oppia ulkoa - täällä asiaan tartutaan ja ollaan valmiita kyseenalaistamaan ja todella pohtimaan asioita ja meistä selkeästi myös yritetään koulia tutkijoita opetuksellisessa mielessä, mikä ainakin ajatustasolla tuntuu itselle mieleiseltä.

Ensi kertaan!

Freshers' weekin alku

2010-10-11T15:25:00.003+03:00

Lauantaina kämppäämme saapuivat viimeisetkin kämppikset ja kaikki vaikuttivat todella mukavilta. Oli todella kiva tutustua uusiin tyyppeihin ja saimmekin heti yhteyden toisiimme varsin hyvin ja ryhmähenki on jo hyvällä mallilla kehittymässä todella hyväksi!

Lauantai-iltana oli järjestetty pienet "block parties" -pippalot ja sain ensimmäistä kertaa nähdä mitä brittiläinen juomiskulttuuri voi olla pahimmillaan! Onneksi osa kämppiksistäni ei välitä juomisesta yhtään enempää kuin minäkään ja vietin sitten aikaa Joshuan ja Samuelin kanssa ja heitimme koko illan ihan räävitöntä sarkastista läppää ja hauskaa oli kaikesta ympärillä tapahtuvasta överikännäyksestä huolimatta. :)

Sunnuntaiaamuna heräsin joskus seitsemältä ja hengasin asunnolla yksin hiljaisuudessa varmaan 4 tuntia ennen kuin kukaan muu raahautui ylös sängystä. Päätimme sitten yhdessä lähteä käymään kaupungilla koko kämppä ja lähdimme sitten aikamoisella porukalla (12 ihmistä) kaupunkiin. Kävimme ostamassa valkoiset kauluspaidat illalla tapahtuvaan kouluasu-bilejuttuun, pistäydyimme Subwayssa ja kiertelimme kaupungissa.

Bileet olivat illalla tosi kivat, meillä oli todella kivaa, olimme koko porukka yhdessä koko illan ja menimme kotiin yhdessä (kaikki 12 ihmistä). "Flat 42 in the house!" oli päivän huudahdus. ;) Kävimme monissa eri baareissa ja koska viimeinen paikka meni kiinni jo klo 02 (ilmeisesti aika yleistä UK:ssa!), lähdimme sieltä hieman aiemmin ja olimme kotona n. klo 1.30 tms. Taksit ovat täällä aika halpoja, matka pitkältä kaupungista tänne kampuksen reunalle maksoi n. 7 puntaa ja se jaettuna neljälle ei ole kovin paljon! Valvoimme vielä johonkin neljään ja menimme sitten nukkumaan.

Aamulla heräsimme kaikki klo 9 palohälytysharjoitukseen ja unisina ja osa "hieman" humalassa/darrassa kömmimme ulos uniltamme.

Kohta lähdemme BBQ-iltaan koko porukan kanssa ja illalla bileisiin. Tällä kertaa laitan matalapohjaiset kengät, koska voin kertoa, että 8h korkkareissa kävellen ja tanssien ei ole paras idea ihmiselle, jolla on alhainen kipukynnys.

Perillä ollaan! (2)

2010-10-07T08:33:00.005+03:00

York siis vaikuttaa kaupunkina ihanalta ja odotan pääseväni keskustaan käymään. Campus alue täällä Yorkin yliopistossa on yllättävän iso. Kävimme kämppisteni kanssa ostoksilla kampuksen keskuksessa ja matka oli kuitenkin jonkin verran - bussilla 4 pysäkkiä (jos laskin oikein). Goodricke on ihan kampuksen laidalla, mutta kokonaisuudessaan kampus on aika iso. Kampuksen kauppa oli pieni ja ihan mukava, ostin muutamia tarpeellisia juttuja (ja kulutin 30 puntaa), mikä osoittautui erittäin hyväksi ideaksi, sillä syötyäni viimeksi vain lentokoneessa pienen sämpylän (eli tässä vaiheessa noin 7 tuntia sitten, oli kiva saada edes jotain mahan täytteeksi. Ostin jotain mielenkiintoisen näköistä low-fat strawberry and lime -jogurttia, limua, juustoa ja hummusta ja leipää (ja pähkinöitä ja muuta kaikkea pientä ja lisäksi wc-paperia etc.).

Illalla menimmekin sitten "Free Pizza"-nightiin tuohon collegeni alakertaan ja siellä tutustuikin sitten moniin uusiin tyyppeihin. Kaikki olivat tässä vaiheessa todella nälkäisiä ja väsyneitä ja aloin olla jopa pahoinvoiva, kun oli niin kauhea nälkä. Tapasin yhden tytön, joka tulee samalle kurssille kanssani ja juttelimme sitten siitä. Olin tässä vaiheessa jo niin väsynyt, että yhdessä vaiheessa aloin vahingossa puhua suomea. :D Ilmeisesti siis itselleni on tyypillistä, että sitten kun alkaa väsyttää todella paljon, niin suomi sieltä pukkaa sitten esille. Lopulta saimme (pitkän odotuksen jälkeen) pizzaa ja cokista ja saatuani ne mahaani, väsyin totaalisesti ja kaverini (ihana virolainen kämppistyttö, joka asuu samassa huoneistossa kanssani) painostuksesta huolimatta päätin skipata leffaillan ja mennä suoraan sänkyyn (tällöin kello oli Brittien aikaan n. 19, Suomen aikaan 21). Nukahdin kuin tukki ja heräsin äsken ja kävin suihkussa (mielenkiintoinen kokemus - siitä ehkä joskus toiste).

Kaikki on siis oikein hyvin täällä. Kello lähestyy täällä nyt seitsemää ja parasta laittaa hieman vaatetta päälle ja meikkiä naamaan! Sovimme kämppisten kanssa, että menemme aamulla yhdessä järjestetylle aamupalalle ja se on kahdeksalta. Sen jälkeen onkin koko päivän erilaisia luentoja ja ohjelmaa ja iltapäivällä 14.30 (brittien aikaan) menemme Asdaan ja saan ehkä vihdoin ja viimein tarvikkeita, että saisin tehtyä ruokaa. Kauheasti kaikenlaista pientä hommaa on koko ajan, että ei ainakaan aika tule tylsäksi. :)

Tiina ja York kuittaa tältä erää!

Perillä ollaan!

2010-10-07T08:04:00.005+03:00

Täällä sitä nyt sitten ollaan! Vielä eilen kun olin samaan aikaan panikoimassa lentokoneessa ennen sen lähtöä, niin jo tänään istun omassa kodissani täällä Yorkin yliopistolla, suihkun raikkaana valmiina uuteen päivään. :)

Eilinen oli erittäin mielenkiintoinen päivä. Lentokentällä kaikki meni paremmin kuin oletin, muutamaa pientä tapausta lukuunottamatta. Menimme kentälle ajoissa (2,5 h) ja yllätyimme, kun siellä oli aikamoista ruuhkaa. Pääsimme kuitenkin varsin sukkelasti check-iniin, jossa selvisi kauhukseni, että laukkuni paikaa 32,9 kg - HUPS! ;P 32 on siis laukkujen maksimi yläraja, mutta onneksi virkailija katsoi 900 grammaa sormien välistä. Jouduimme kuitenkin kulkemaan ylipainomaksuluukun kautta, jossa onni potkaisi - virkailija oli kai uusi hommassaan ja katsoi vahingossa ylipainomaksut British Airwaysin sivuilta, vaikka niiden olisi pitänyt mennä Finnairin mukaan (7e-10e/kg eli tapauksessani PALJON). Tämäkään ei vielä virheeksi riittänyt, vaan lopuksi hän vielä katsoi väärästä kohdasta, eli hän katsoi kuin minulla olisi ollut yksi ylimääräinen laukku eikä lisäkiloja siinä yhdessä matkalaukussani, jonka vuoksi jouduimme maksamaan (vain) 40e. Se on kuitenkin todella vähän suhteessa siihen, että 10kg lähettäminen maksaa aika paljon (tarkistin) ja jos ylipainoista olisi maksettu Finnairin mukaan, niin olisimme joutuneet maksamaan jopa 100e. Eli siis loppu hyvin kaikki hyvin.

Päästyäni tästä koitoksesta, erkanin isästäni ja lähdin kohti turvatarkastusta. Turvatarkastuksessa sain onneksi kamojeni kanssa apua ihanalta naiselta takanani, joka näki tuskani yrittäessäni erotella kaikkia tavaroitani pieniin muovisiin laatikoihin. En jäänyt kiinni mistään (JEI!) ja pääsin turvatarkastuksesta pois, kohti kahviloiden ja edullisten tax free -ostosten maailmaa! Ensiksi kuitenkin hankin kärryn, sillä tavarani PAINOIVAT (ja sen johdosta yksi kangaskassini repesi totaalisesti kentällä - onneksi sain lentokoneesta pari "esteettistä" sinistä roskapussia, johon sain tungettua revenneen kassini sisällön). Huomasin myös pian, että shoppaileminen kalliiden hajuvesien ja voiteiden maailmassa ei ole helppoa, jos pitää liikkua niiden seassa jättimäisen kärryn kanssa. Selvisin kuitenkin ostosreissusta hyvin; ostin VAIN yhden puhdistusaineen kasvoille (en saanut ottaa omaani mukaan koneeseen) ja pari levyä Fazerin suklaata. Ensin ajattelin tarjota niitä kämppiksilleni, mutta katsotaan nyt viitsinkö. :D Yhtäkkiä tuollainen pieni pala Suomea tuntuu niin kovin harvinaislaatuiselta.

Lento itsessään oli karmea. Sydämeni pompsahti kurkkuun jo siinä vaiheessa kun näin koneemme (Ebracer 170), joka oli PIENI. Kone nousi kivasti ylös ja kuuntelin jo tässä vaiheessa rauhoittavaa meditaatiomusiikkia. Meditaatio ei valitettavasti ollut tarpeeksi vahva suojatakseen minua tulevalta, sillä jo heti ensimmäisen 30-40min kohdalla ylitimme turbulenssialueen, josta kapteeni ei ollut voinut kertoa etukäteen! Pieni kone pomppi ja pudotteli ylös ja alas ja ekaa kertaa elämässäni huomasin käsieni hikoilevan hullun lailla. No lisää tätä oli tiedossa lähes koko lentomatkan ja vaikka arvostankin suuresti "Total relaxation"-meditaatiomusiikkiani, niin täytyy sanoa, että siinä vaiheessa kun pelkää tippuvansa tuhansia kilometrejä, ei sammakon kurnutus paljon auta! Totesin myös hiljaa mielessäni, että niin paljon kuin arvostankin mielen hallintaa ja en kannata turhaa lääkkeiden syömistä mikäli se on mahdollista, niin kokemukseni oli sen verran kokonaisvaltaisen hirveä (kovasta meditaatioyrityksestäni huolimatta), että ensi kerralla haen lääkäriltä pari kunnon rauhoittavaa pilleriä, niin ei tarvitse luottaa sammakoiden maagiseen voimaan.

Perillä matkalaukkujeni suuruus kostautui minulle jälleen kerran - en saanut edes nostettua ruumassa ollutta matkalaukkuani kärryyn. Onneksi joku ystävällinen mieshenkilö auttoi minua asettamaan laukun paikalleen. Tässä vaiheessa huomasin, etten ollut ainoa, joka kärvisteli isojen laukkujen kanssa ja tutustuin erääseen suomalaiseen tyttöön, joka oli myös tulossa Yorkiin. Vahdimme toistemme laukkuja, kun molemmat kävimme vessassa ja siitä se ajatus sitten alkoi - lähteä yhdessä etsimään koulun bussia. En tiedä onko kahden viisaan pään yhteenliittäminen loppujen lopuksi niin fiksua, sillä kävelimme koko lentokentän päästä päähän (JA SE ON PALJON SE) etsien "meeting pointia", vaikka olimme alunperin olleet oikeassa terminaalissa. Noh, löysimme kuitenkin ja meidät otettiin avosylin vastaan. Sääliksi kävi tutoreita, jotka eivät vielä tässä vaiheessa tienneet joutuvansa kantamaan minun laukkuni (ja kaikkien muiden laukut) bussiin - siis sinne istumapaikoille, sillä alaluukku oli jo minun vuoroni tullessa täyttynyt muiden laukuista. :D Kärsivältä näyttänyt kiinalaispoika kuitenkin kantoi (raahasi) kiltisti laukkuni ylös, alas ja ulos bussista ja se oli paljon apua se!

Bussissa nukahdin saman tien ja noin 1,5h bussimatkan jälkeen meidät kurvattiin Goodricke Collegen eteen (minun collegeni) ja jäimme pois. Saimme nopeasti kortit huoneisiimme, mutta suurin osa niistä ei toiminut, joten jouduimme vielä vaihtamaan ne ennen kuin pääsin asettumaan kodiksi. Kannoin tavarani sisään ja iloiseksi yllätyksekseni huoneeni oli todella siisti, suurempi kuin luulin ja oikeasti tosi kiva! Vessa on aivan upouusi, sängyssä oli hyvä nukkua ja kaappitilaa oli kivasti. Lisäksi minulla on ihana näkymä huoneestani kahdesta suuresta ikkunasta vehreälle niitylle.

Vaikka en nähnytkään paljon vielä Yorkin kaupunkia, niin jo tämä mitä olen nähnyt, on tehnyt suuren vaikutuksen. York on tämän astisen näkemykseni mukaan aivan mielettömän suloinen, idyllinen, täydellisen ihana englantilaiskaupunki, jossa on paljon puita, vihreää, ihania hoidettuja puutarhoja ja vehreitä aloja, joissa hevoset ja varsat juoksentelevat. Ihan käsittämättömän idyllistä ja kaunista.

Muutto - jokaisen hamstraajan kauhistus

2010-09-21T17:07:00.003+03:00

Olen vihdoin saanut sovittua muuttopäiväksi ensi maanantain. Siis ensi maanantain. Joka on siis 6 päivän päästä. Huuuh. Kun ajattelenkin lähtöä, se tuntuu niin isolta ja KOHTA SE ON TÄÄLLÄ. Tai siis minä olen siellä. Kaksi viikkoa ja elämäni muuttuu kertarysäyksellä aivan erilaiseksi, kuin mitä se on aiemmin ollut.

Se on hassua ja hupsua kuinka ihminen voi löytää turvallisuuden tunnetta uskomattomista asioista. Siitä kuinka kaupat ovat lähellä ja kaupassa on aina lempileipää ja kuinka on ihana tulla kotiin ratikalla sateisella kelillä, kun matka kotiovelle on lyhyt. Ja kuinka ihanaa on leikata leipää juuri sillä omalla lempiveitsellä ja kuinka joka iltapäivä voi syödä samaa välipalaa. Kun kaikki nämä pienet elämän ilot otetaan yhtäkkiä pois ja sanotaan, että "Keksi uusia", niin luovallekin ihmiselle tulee pala kurkkuun.

Ihminen saa suunnattoman paljon onnea ja turvallisuuden tunnetta pienistä tavoista, joilla loppujen lopuksi ei ole mitään merkitystä. Vai onko? Se, että tekee asiat aina samalla tavalla ja ajattelee asiat samalla tavalla, on ennen kaikkea miellyttävää. Tasaista. Kuitenkin pieni tärinä aina siellä täällä tekee vain hyvää. Tiputtaa hyllyjen päältä muutenkin tarpeettomat tavarat, pakottaa siivoamaan.

Kuitenkin nyt, minulla on edessä ihan konkreettista siivousta, kun joudun tunkemaan koko kämppäni yhteen matkalaukkuun. Eilen tungin vaatekerrastoani pieneen muovipussiin ja imurilla imiessäni siitä pussista ilmoja ulos, mietin miten hassua se on. Tunkea tavaroitaan johonkin pussiin, yrittää sulloa niitä epätoivoisesti johonkin muoviseen laatikkoon, muuttaa pois kodistaan ja jotenkin ajatella, että nuo tutut tavarat, jotka matkalaukussa kulkevat mukana, jotenkin toisivat turvaa ja kotia sinne, missä koti ei ole vielä koti, vaan asunto, jossain kaukana. Ehkä muutostilanteissa sitä pelkää sitä omaa muutostaan niin kovasti, että toivoo, että ne pienet tutut tavarat matkalaukun pohjalla olisivat muistutus siitä ihmisestä, minkä tuntee vielä omakseen ja ne jotenkin suojaisivat oman itsensä hukkaamiselta. Todellisuudessa muutosta ei voi estää eikä mikään lempimekko laukun pohjalla sitä muuta.

Muutostilanteissa ihminen tuppautuu etsimään kiinnekohtia mitä ihmeellisimmistä paikoista. Menenkin tästä katsomaan matkalaukkuani vielä kerran. Ehkä ne hieman kuluneet ja reikäiset sukkahousut voisi ihan turvallisesti heittää roskiin. Ehkä minä olen minä sen jälkeenkin.

"Maailmaan, mä avaraan, jos mennä voisin vaeltamaan...."

2010-09-14T20:05:00.004+03:00

Lintu-laulu on soinut päässäni jo pidemmän aikaa. Muistan kuinka joskus lapsena koulun kevätjuhlissa lauloimme aina Lintu-laulua ja jo silloin se tuntui niin koskettavalta. Jotenkin nyt vuosien jälkeen, tuo laulu on noussut mieleeni yllättäen. Lauleskelin sitä yksi päivä ja se sopii jotenkin elämäntilanteeseeni harvinaisen hyvin. Nyt olen todella lähdössä sinne maailmaan avaraan kiertelemään ja katselemaan.

Siitä on pitkä aika kun viimeksi kirjoitin tähän blogiin. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, mutta aikaa ajatellen, ei kovinkaan paljon. Olen ollut kesän työttömänä, koska töitä ei vain ole ollut tarjota ja työkkäri on työllistänyt minua ihan tarpeeksi omilla omituisilla vaatimuksillaan ja virheillään. Kelan kun lykkää samaan joukkoon, niin siinähän ne viikot sitten vierivätkin. Olen hoitanut paljon pieniä käytännön asioita - hakenut uuden passin ja henkilökortin, tilannut Kela-kortin ja Eurooppalaisen sairaanhoitokortin, olen selvittänyt NHS-asioita, olen inventoinut tavaroitani uudelleen ja uudelleen, olen vienyt vaatteita kierrätykseen...kaikenlaista pientä.

Tänään katsoin kalenteria varatakseni meningokokki-rokotusajan ja säikähdin ihan, kun tajusin, että lähtööni on enää kolme viikkoa. Muuttooni tästä asunnosta on mahdollisesti kaksi viikkoa. Olen asunut tässä asunnossa 5,5 vuotta ja se on ollut minun oma kotini koko sen ajan. Se on ollut elämäni turva ja suoja, pieni oma koloni, jonne olen voinut karata ja käpertyä. Pieni kolo, jossa olen saanut olla oma itseni, tehdä mitä haluan ja elää elämääni niin kuin itse tahdon. Elämäni on ollut rikasta ja värikästä näiden viiden vuoden aikana ja vaikka ensimmäiset vuodet tässä asunnossa olivatkin varsin kaoottista aikaa elämässäni, niin viimeisimmät vuodet ovat toisaalta olleet elämäni parhaimpia. Tuntuu haikealta jättää tämä kaikki taakse.

Asunnon kuntotarkastaja kävi täällä viikko sitten katselemassa ja totesi asunnon olevan kunnossa. Seuraavana päivänä pyysin erästä tuttua tulemaan katsomaan asuntoa ja eilen hän laittoi facebookissa viestiä, että oli käynyt kirjoittamassa vuokrasopimuksen tähän asuntoon. Tuntuu oudolta. Minun kodistani tulee jonkun muun koti. Yksi aikakausi elämästäni on todella päättymässä.

Koko muutto stressaa hieman. On paljon tekemistä ja ihmiset, joiden kanssa muutto pitäisi hoitaa, ovat epämääräisiä ja on vaikea saada sovittua asioita kuntoon. Muutto pitää minun mielestäni suunnitella hyvin ja ajoissa, jotta se on mahdollisimman kivutonta kaikille. Tämä ei selkeästi ole kaikille itsestään selvää, se on tullut harvinaisen selväksi. Olen kuitenkin päättänyt, että turha hakata päätä seinään. Yritän hoitaa oman osani niin hyvin kuin mahdollista ja jos joku menee pieleen, se ei ainakaan ole omaa syytäni.

Kolme viikkoa Suomessa. On outoa ajatella sitä, että todella muuttaa ulkomaille. Sitä on kuvitellut pitkään ja ajatellut miten kaikki tulee olemaan, mutta se todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta. Sitä on jotenkin kuitenkin vaikea ymmärtää. Ihan kuin en itsekään ymmärtäisi miten iso asia minulle on tapahtumassa ja ihan pian. Ehkä parempi niin. Kuten totesinkin eräälle ystävälleni viikonloppuna, että tuntuu ihan siltä, että mitä lähemmäs muutto todella tulee, niin sitä kaukaisemmalta ja abstraktimmalta ja omituisemmalta se tuntuu. Kun muuttoon oli 5-7 kk aikaa, niin muutto tuntui olevan niiiiin lähellä ja ihan ovella ja kohta jo! Nyt tuntuu siltä, että muutto on joku iso kaukainen asia, joka tulisi tapahtumaan monen kuukauden päästä, vaikka se on jo viikkojen kuluttua.

Minua odottaa toisaalta jo uusi koti Englannissa. Sain jo aiemmin tietää, että pääsin koulun asuntolaan ja muutan uusimpaan asuntolaan, jossa on hienot uudet keittiöt. Asun 11 muun ihmisen kanssa ja tuo määrä hieman hirvittää. Aikamoinen muutos yksin asumisesta asumiseen 11 ihmisen kanssa! :D Saa nähdä, miten kaikki sujuu. Olen jo "tutustunut" Facebookin kautta muutamaan kämppikseeni ja he vaikuttivat mukavilta sekä hieman vanhemmilta, kuin olin odottanut, mikä on ehdottoman positiivinen asia! Ilmeisesti asuntomme tulee olemaan jonkinlainen mature-student asuntola. Yksi tyttö on 21, eräs poika 24, toinen 29 ja toinen 31, ja yksi nuorempi 18v poika + minä. Muut ovatkin sitten vielä pimennossa.

Tämä on jännittävää aikaa elämässäni. Tulen varmasti muistamaan tämän koko elämäni.

Paras aprillilahja ikinä!

2010-04-02T18:25:00.005+03:00

Olin jo pari päivää odotellut vähän sillä korvalla, että josko nyt pikkuhiljaa alkaisi kuulumaan viimeisistäkin yliopistoista jotain ja saatuani Kentin yliopistosta hylsyn, olin aika kärsimätön odotellessani Cardiffia ja tsekkailin sähköpostiani ehkä jopa hieman neuroottisemmin kuin aiemmin.
Eilen illalla päädyin sitten taas vaihteeksi katsomaan sähköpostiani ja siellähän oli ilmoitus Track statuksen muuttumisesta. Kirjauduin Trackiin ja katselin ihmeissäni, kun ei Cardiffista ollut tullutkaan mitään ilmoitusta - vaan sen sijaan huomasin, että York oli vihdoin huomioinut lähettämäni todistukset ja vaihtanut tarjoukseni unconditionaliin. Kävin pikaisesti lukemassa Track- ohjeita ja huomasin, että mikäli paikka on unconditional, ei voi valita insurance vaihtoehtoa, jonka vuoksi päätin, että en rupea enää odottelemaan Cardiffia, koska kerran Yorkiin haluan kuitenkin ja olisin odottanut Cardiffia vain siinä tapauksessa, että olisin voinut laittaa sen varavaihtoehdoksi. Hylkäsin Cardiffin hakemuksen ja pian pääsin painamaan Yorkin kohdalta "FIRM" ja pian ruutuun paukahtikin iloinen uutinen;

"Congratulations! Your place at The University of York (Y50) to study Psychology (C800) has been confirmed."

Kuten uskoa saattaa, en voisi olla iloisempi! :) Nyt he eivät voi perua paikkaani millään verukkeella ja enää tarvitsee vain raahautua paikalle syksyllä! :)

Nyt pitää sitten odotella varmaan pääsiäisen yli, että saan lopulliset tervetuloa -kirjaset Yorkista. <3 Kävin jo vähän katselemassa Kelan sivuilta tuota opintotuen hakemista ulkomaalaiseen laitokseen, eikä vaikuttanut turhan vaikealta. :)

Olen niin onnekas, kun pääsen näin kunnioitettuun ja arvostettuun yliopistoon tekemään tutkintoani. Wau, ei sitä oikeasti meinaa itsekkään ymmärtää! Ehkä vasta lentokoneeseen astuttua alkaa todellisuus valjeta...Sitä hetkeä odotellessa. :)

http://www.york.ac.uk/

There is always a BUT.

2010-03-26T13:52:00.005+02:00

Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuukausi sitten tuntuikin, minä todella sain kuin sainkin töitä! Ja vielä sellaisia töitä mitä halusin, eli lastenhoitoa, joka liittyy vähän tähän alaani kuitenkin. Todella jees. Ainoa huono puoli ilmeni siinä vaiheessa, kun menin kirjoittamaan työsopimusta - "Niin, työ sitten loppuu ennen kesää, että voit sitten erikseen etsiä kesätöitä." F*CK. Olin niin varma, että nyt tämä tuska (aka. kesätyön etsintä) loppuu tähän, mutta ilmeisesti turha toivo.

Nyt vain toivon, että tästä työstä nyt lähtee kasvamaan jotain, mikä voisi muuttua kesätyöksi tai sitten odotan, että rakas ystävämme KELA keksii minulle kesätyön (eli nurmikolla makoilemisen ja Englantiin lähtöpaniikissa kieriskelemisen).

Muuten kaikki soljuu omalla hyvin rattoisalla tai vaihtoehtoisesti h*lvetin hitaalla tahdillaan, vähän riippuen mikä näkökantani asiaan on minäkin päivänä. Eilen vedin lopulliset herneet nenään University of Kentin kanssa ja lähetin niiden Psychology departmentiin aika "äkäistä" (eli siis oikeastaan perienglantilaiseen tapaan erittäin poliittisesti korrektia) viestiä, jossa kyselin, että mikä hakemukseni käsittelemisessä oikein mättää. Joku ihminen oli TheStudentRoomissa saanut pahoittelut samaiselta yliopistolta, kun hakemuksen käsittelyssä oli mennyt 8 viikkoa. Itsehän en ole odottanut kuin sen 20 viikkoa ilman MITÄÄN kontaktia. Yliopistolla ei teoriassa ole mitään pakkoa vastata ennen viimeistä päivää, MUTTA kärsimätön luonteeni ei kestä tätä odottelua. Eniten tässä naurattaa se, että jossain naiviudessani ajattelin, että jos haen tähän yliopistoon kahdelle eri kurssille, niin he varmasti tietävät miten innoissani olen koulusta ja hakemukseni varmasti noteerataan. Yeah right.

Päätin myös aloittaa pienimuotoisen ruokavalion kevennyskuurin, sillä olen koko pimeän talven kerännyt mariannekarkkipapereita kämppääni kuin pieni murmeli konsanaan ja valitettavasti se mariannekarkkipaperin sisältö on löytänyt majapaikkansa pehva-alueeni iholta, jonne se on kotiutunut levittäen ihosolujani ylä enenevässä määrin sellaiseen malliin, jonka olemassaolosta en ole ihan niin innostunut. Pieni sokerihiirien tappokuuri ei siis tule kysymykseen turhaan. There is always going to be a butt, but...:)

Muutoksia ja pakokauhua

2010-03-07T19:39:00.004+02:00

Noin kuukausi sitten sain conditional offerin Yorkin yliopistosta - yliopistosta, josta kuvittelin, että en todellakaan kuule pitkään aikaan enkä ainakaan tällaisia uutisia. Räjähdin mielettömään, tuntien kestävään itkunauruiloon ja soittelin sukulaiset ja kaverit ympäri ja läpi. Pari ekaa viikkoa olin aivan onneni kukkuloilla, kunnes todellisuus alkoi valjeta edessäni.

Olen todella jättämässä kaiken, mitä rakastan. Ihanan, mielettömän kotini, pienen koirani, ystäväni, perheeni - kaiken. Pelottaako? Tarvitseeko edes kysyä - todella paljon. Mutta samaan aikaan rinnassa ja mahassa kutkuttaa into, yhä kasvava innostus ja pieni onnen hymy. Tämä on kuitenkin se mitä olen halunnut ja haluan ja vaikka se onkin samaan aikaan vaikea luopumisprosessi, niin myös suuri aika mahdollisuuksille. Tämä tulee varmasti olemaan aikaa elämässäni, jonka muistan ikuisesti, sillä tämä tulee muuttamaan suuresti elämäni suuntaa ja mahdollisuuksieni määrää. Vaikka välillä mieleen tulee aivan karmaisevan ahdistava pakokauhu, niin soitto hyvälle ystävälle auttaa palauttamaan jo takaisin maan pinnalle - tämä on mahdollisuus eikä menetys.

Nyt kuitenkin tämä 6kk ennen varsinaista lähtöä on aikamoista tylsyyden tylsyyttä. Koulussa on tylsää, koska suurin osa lukee pääsykokeisiin ja käy valmennustunneilla - itse tylsistyn joko niillä samoilla tunneilla tai vaihtoehtoisesti nukun kotona. Nukkuminen toki on mukavaa, mutta 6kk pelkkää nukkumista ja kunnianhimoinen ja tekevä mieleni on varmaan pimahduspisteessä. Onneksi approssa on vielä pari kurssia jäljellä ja yksi isohko tentti, johon on nyt sitten onneksi aikaa lukea.

Ongelmana on myös kesätyöt. Olen hakenut uudelleen ja uudelleen, mutta mitään ei kuulu. :( Ärsyttävää. Aikaisempina vuosina (lue: nousukautena) olen saanut töitä sillä, että olen lähettänyt puolivakavissani lähetetyn sähköpostin jonnekin randompaikkaan ja seuraavana päivänä tulee soitto, että "milloin voisit aloittaa?". Nyt ei riitä edes vuosien vakituiset työkokemukset eikä loistavat hakemukset - mutta vielä ei heitetä kirvestä kaivoon, vaan hakemusta vaan toisensa perään menemään. Toivon, että saisin jotain, mikä liippaisi hieman läheltä omaa alaani, niin ei menisi kesän työkokemus "hukkaan".

Tässä prosessin aikana olen tullut tutuksi myös faksin kanssa. Pitäisi lähetellä taas faksilla papereita Englantiin, tällä kertaa Cardiffin yliopistoon, joka sähköpostilla kyseli tietoja. Aiemmin Sussex jo kyseli samaa ja ne lähetettiin jo kuukausi sitten. Yorkista ei ole kuitenkaan vielä kuulunut unconditionalia, vaikka paperit on lähetetty. En haluaisi alkaa ahdistelemaan heitä liikaa, mutta varmaan kohta pitää, että saan tarkemmin tietää, että onko siellä päässä edes koskaan saatu niitä papereita vai ei.

Glasgowsta kuulumisia ja lisäksi viimeinen valinta!

2009-12-17T09:40:00.003+02:00

Kävin Glasgowssa tutustumassa ja tässä pientä pohdintaa aiheeseen liittyen. Olimme nykyisen kouluni oppilaiden kanssa käymässä yliopistoissa ja tässä hieman analyysia ja omia fiiliksiä. Ehkä auttaa jotakuta!

Itse kaupunkina Glasgow tuntuu olevan todella monipuolinen ja todella suuri. Ei ihme, 800 000 ihmistä kun siellä asuukin ja monipuolisuutta löytyy. On baaria ja kauppaa ja ostoskatu on kyllä todella kaunis ja varsin laaja. Kulkuyhteydet ovat mainiot ja keskustan alueella voi ihan hyvin kävelläkin joka paikkaan, koska etäisyydet eivät vanhan kaupungin keskustassa yleensäkään ole kovin pitkät. Ravintoloita, kahviloita ja pikaruokapaikkoja on todella paljon ja valinnanvaraa löytyy.

Itse Glasgown antamasta fiiliksestä jäi ristiriitaiset fiilikset. Kadut olivat välillä vähän sottaisia ja kaupungista mielestäni näkee selkeästi, että se on entinen teollisuuskaupunki ja perustyöläisiä on paljon. Nuorisoa on luonnollisesti paljon, klubeja löytyy, mutta toisaalta on kyllä museoitakin ja vastaavaa, jos sellaisesta on kiinnostunut. Kaupunki tarjoaa paljon, mutta jotenkin fiilikseltään se ei ollut ihan minun tyyliseni - hiomaton, särmikäs ja "cool". Ihmiset ovat mukavia, mutta en kutsuisi kaupunkia mitenkään erityisen lämpimäksi fiilikseltään. Kuitenkin todellakin näkemisen arvoinen kaupunki ja varmasti todella monipuolinen paikka elää. Itse kuitenkin pidin enemmän Edinburghista, mutta toisaalta Edinburgh on taas niin "museo", että vaikea kuvitella toisaalta elämään sinne normaalia elämää.

Glasgown yliopisto on todella hyvällä paikalla. Sinne pääsee keskustasta helposti 10-15min ja yliopiston lähellä on myös kivoja pubeja ja nähtävyyksiä sun muuta. Yliopisto on jylhä, mutta hieman kolkko. Meille järjestetty kierros oli todella hyvin organisoitu ja kaikki ihmiset, joita tapasimme olivat mukavia, avuliaita ja todella huumorintajuisia. Yliopisto on organisoitu hienosti ja kaikenlaista apua löytyy joka vaivaan ilmeisen helposti. Glasgow uni on kohtuullisen kompakti verrattuna moniin muihin yliopistoihin ja asuntolat olivat myös läheisyydessä. Kuitenkin koko kierroksesta jäi vähän sellainen fiilis, että he vain suorittivat sen. Kampuksella on taidenäyttelyjä, jättimäinen kirjastorakennus ja kahviloita.

Stratchclyden yliopisto on jylhällä paikalla korkealla kaupungin yllä. Pehvalihakset saivat treeniä kävellessä rakennuksesta toiseen! :) Yliopisto on suuri, pelkkiä undergraduateja on 16 000. Ihmiset olivat todella ystävällisiä tässä yliopistossa, erittäin tuttavallisia ja mukavia. Pelkät ihmiset tekivät todella suuren vaikutuksen ja erityisesti maantiedon erittäin innostunut ja innoittava opettaja teki vaikutuksen. Tämä yliopisto on myös aika kompakti paketti, kaikki on lähellä, niin asuntolat kuin luentorakennuksetkin. Paikka on ihan loistava, aivan keskustassa. Ilmapiiriltään tuntui todella mukavalta paikalta ja jos joku olisi menossa tähän yliopistoon, niin kannustaisin todella, niin hyvä mielikuva jäi kaikesta. Lisäksi meitä ohjannut opettaja oli todella tietoinen Suomesta ja Suomen koulujärjestelmästä, mikä oli varsin vaikuttavaa. Lisäksi saimme ilmaisen ruuan ja vielä kaikenlaista ekstra-apua, mikä oli todella kiva juttu.

Glasgow Caledonian on myös aika lähellä keskustaa. Itse rakennus on aika karmea harmaa betonihökkeli, joka tosin on sisältä varsin moderni ja ihan miellyttävä. Tietokoneita on erittäin paljon ja opiskelutilaa paljon. Saamamme esittely tosin oli aika huono, sillä meitä ohjannut opettaja oli sekoillut ajoissa jotenkin ja oli ihan pihalla koko ajan, vaikka ihan mukava olikin muuten. Oppilaat vaikuttivat mukavilta ja kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Asuntolat ovat todella lähellä opistoa ja ovat uusia ja tosi nättejä (ainakin ulkoa päin). Muuten tästä koulusta jäi vähän hatara kuva ja en ehkä tämän perusteella sinne hakisi. Kouluun pääsee myös todella helposti eikä taida olla mitenkään hirveän arvostettu.

Itse koin todella tarpeelliseksi käydä yliopistoissa ja tutustua koko systeemiin. Kaikkein paras panostus oli ehdottomasti Stratchclydessa ja siitä jäi paras fiilis. En kuitenkaan hae mihinkään näistä yliopistoista, koska en nähnyt jotenkin itseäni tuossa kaupungissa enkä noissa yliopistoissa, vaikka ihan hyvä fiilis periaatteessa jäikin.

---

Nyt sitten tästä reissusta on kulunut jo jonkin aikaa ja olen sulatellut viimeisen valinnan kanssa. Päätin kuitenkin nyt sitten hakea Sussexin yliopistoon, vaikka aika montaa eri vaihtoehtoa pyörittelin mielessäni. Lopulliset valintani ovat siis

University of York - Bsc Psychology
Cardiff University - Bsc Applied Psychology
University of Kent - Bsc Applied Psychology with Clinical psychology
University of Kent - Bsc Psychology with Clinical psychology
University of Sussex - Bsc Psychology

Nyt vain odotellaan - taas. :D Saa nähdä pääsenkö lopulta mihinkään....;)

Skotlanti, here I come!

2009-11-29T18:11:00.002+02:00

Huomenna aamulla on lähtö Skotlantiin! Lento lähtee siinä kahdeksan maissa Helsinki-Vantaalta ja paikan päällä pitäisi olla siinä kahden maissa. Lennämme Heathrown kautta Glasgowhun, jossa pääasiassa olemme. Käymme kuitenkin myös Edinburghissa vierailemassa.

En oikein tiedä mitä odottaa. En ole koskaan ollut mikään fanaattinen englantifani enkä ole innostunut ikinä Skotlannistakaan. Odotan kyllä ihan innolla Glasgowhun tutustumista, mutta mitenkään superinnostunut en ole. Olen selkeästi epämainonnan uhri, koska minulla ei oikeasti ole mitään erityistä kuvaa Skotlannista. Sadetta, hienoja rakennuksia, vehreyttä. Toivon ainakin, että mielikuvani Skotlannista monipuolistuu tämän matkan aikana ja ehkä saan myös yhä suurempaa inspiraatiota todella lähteä tuonne Englannin maalle opiskelemaan (vaikka Skotlanti onkin eri asia, mutta yliopistojärjestelmään tutustuessa varmasti tulee kaikki hieman selkeämmäksi).

Kameran kanssa lähdetään, että eiköhän tännekin kuvia tule, kun vain pääsen kotiin. Paluu on perjantain ja lauantain välisenä yönä, että varmaan viikonloppuna ollaan aika väsynyttä tyttöä, mutta katsellaan milloin pääsen päivittelemään!

Psykologian appro ja ikuinen ajan puute

2009-10-29T20:17:00.007+02:00

Huh, nyt on tämän jakson hommat takana ja ihan hyvin näytti pyyhkivän: kehitypsykologian tentistä pämähti vitonen ja oppimispäiväkirja oli omasta mielestäni aika hyvin toteutettu, mutta saa nähdä mikä numero sieltä lopulta tulee.

Tässä jaksossa onkin sitten tiedossa aikuisten sekä lasten ja nuorten psykiatriaa sekä neuro - ja kognitiivista psykologiaa. Rankka jakso tiedossa, neuropsyka on todella raskasta ja opeteltavaa riittää. Kognitiivinen on myös aika rankkaa, mutta tässä tilanteessa se tuntuu lähinnä helpotukselta neuropsykan kyljessä. Teemme pienryhmämme kanssa neuropsykologian tunnilla esitelmän lääkkeiden ja huumeiden vaikutuksesta aivoihin ja meillä kävikin aikamoinen tuuri aiheen kanssa, joka todella kiinnosti meitä kaikkia, sillä lähes kaikki muut aiheet olivat hyvin kuivia. Tämä ei silti tarkoita, ettäkö esitelmässä ei olisi tekemistä; aikaa 10 päivää, sivuja n. 40, kaikki englanniksi ja esitelmän tulisi olla niin tarkka, että kenenkään kuuntelijan ei tarvitsisi lukea itse kirjaa ollenkaan. Noh, mikään ei ole mahdotonta näköjään psykologian opiskelijalle (opettajien mielestä). :D

Odottelen myös kuumeisesti, milloin posti kuljettaa luokseni UCAS:in Welcome letterin, jossa on Track numeroni, jonka avulla pääsen seuraamaan hakemusteni edistymistä eri yliopistoissa ja mahdollisia saamiani tarjouksia/hylsyjä.

Nyt on myös tarkemmin selvinnyt, että Glasgown matkalle olen todella lähdössä 30.11 - 4.12, eli oikeastaan aika lailla tasan kuukauden päästä. Lennot maksavat meille vain 300 e, mikä on minusta kohtuullinen hinta noista lentolipuista. Hostellin hinta maksetaan meille, mutta shoppailut saamme tehdä itse. ;) Odotan innokkaasti Glasgowssa tuhlailemista, varsinkin kun joulu koputtelee jo ovella ja varmasti ihania joululahjoja voisi löytyä tuolta. Vähän jännittää, kun Glasgowhun kanssamme tuleva opettaja tuntui olevan vähän "peura liikennevaloissa"-tyyppiä, että mitä tästä nyt sitten seuraa, mutta kai sitä pitää vain itse olla aktiivinen ja touhuta sitten omiaan, jos tyyppi vaikuttaa vähän turhan harhailevaiselta. Alunperin kanssamme piti tulla opettaja, joka on käynyt usein Glasgowssa, mutta jostain syystä hän ei nyt pääsekään ja tämä The Peura, lähtee kanssamme. Uurgh.

Huomenna onkin sitten pitkä päivä tiedossa, heti aamusta englantia ja sen jälkeen Halloween bileiden järkkäilyä aina klo 24 saakka. Pitkä päivä tiedossa, mutta toivottavasti sen arvoinen! Ilmoittelen heti, kun tarjouksia alkaa yliopistoista sataa...

The Day

2009-10-23T14:44:00.002+03:00

Nyt se on sitten virallista. Ucas-hakemus on lähtenyt eteenpäin. Sain koululta psykologian opettajaltani suosituksen, jonka käänsin englanniksi, lisäsin hakemukseeni, tarkastin kaiken ehkä tuhanteen kertaan (ja silti sinne oli jäänyt yksi kirjoitusvirhe, jonka huomasin jälkikäteen - tyypillistä...). Maksoi 19 puntaa ja hakemus lähti eteenpäin.

Päädyin lopulta hakemaan University of Yorkiin, Cardiff Universityyn ja University of Kentiin kahteen eri ohjelmaan, toinen pelkkä perus-psyka ja toinen Placement Yearin kanssa. Yhden valinnan jätin vielä tekemättä ja teen sen sitten kun olen käynyt hieman yli kuukauden päästä Glasgowssa ja tiedän, olenko saanut yhtään hyväksyvää vastausta vielä, joten voin sitten vähän sumplia, että laitanko sekaan vielä jonkun vaikeammin sisään päästävän kohteen vai lisäänkö joukkoon jonkun yliopiston, joka hyväksyy "varmasti".

Elämme jännittäviä aikoja. :)

Tenttipaniikkia

2009-10-21T08:39:00.002+03:00

Tentti on ohi n. 12h ja 20 min kuluttua. En ymmärrä kuka on keksinyt, että on fiksua pitää tentti klo 18-21 illalla - itse en ainakaan ole parhaimmillani yrittäessäni vääntää jotain kasaan samaan aikaan kun aivoni alkavat nähdä jo yöllisiä unia.

Koulussa on kyllä hirveä kiire, jatkuvasti isoja projekteja ja koko ajan on jotain kesken ja siihen päälle kun isketään "pari kivaa tenttiä" niin verenpainemittarit kyllä poksahtaisivat lukiessaan arvoja käsivarrestani.

Tänään vielä hieman kirjastoon, siitä koululle, ryhmätuokio ja yhteislukemista (=yhteispaniikki), tentti mahdollisesti hyvin putkeen ja siitä nukkumaan suoraan. Torstaiaamulla odottaakin ihanana "yllätyksenä" (koska itsehän olen sen järjestänyt ;D) kampaaja-aika (hieman siistimistä vain) ja illalla leffa Julie&Julia. Pidänkin nämä mielessäni yrittäessä selvitä tästä päivästä ilman aivoveritulppaa. ;)

Wish me luck!

Keskiviikon lämmittäjä ja huonoja uutisia

2009-10-14T18:50:00.003+03:00

Kirjoittelin Glasgown Admission Officelle ja kyselin voisinko hakea lukemaan psykologiaa Faculties of Sciencen kautta, vaikka olen yo-kirjoituksissa kirjoittanut vain maantiedon ja psykologian. Valitettavasti admisson tutor oli sitä mieltä, että tämä ei onnistu, vaan minun pitäisi hakea Law & Social Sciences tai Faculties of Artsin kautta. No tämä ei minua oikein kiinnosta, koska silloin joutuisin lukemaan sivuaineina esim. historiaa, kieliä tai vastaavaa, mikä ei kyllä psykologiaan oikein liity eikä kliiniseen psykologiaan varsinkaan enkä halua viettää kahta vuotta elämästäni lukien jotain random ainetta, joka ei kiinnosta tippaakaan ja joka vie vain huomiota psykologian täyspäiväiseltä opiskelulta. Eli voi olla, että joudun nyt hylkäämään ajatuksen Glasgowhun hakemisesta kokonaan.

Olen kuitenkin päättänyt, että haluan silti lähteä sinne koulun järjestämälle opintomatkalle Glasgowhun, vaikka en sinne hakisikaan, sillä lopulta kuitenkin tärkeintä olisi saada päähän sitä ajatusta siitä, että voisinko ylipäätänsä kuvitella asuvani ja opiskelevani Briteissä ja millaista siellä käytännössä on ja miten opintojärjestelmä toimii.

Väsyttävän keskiviikko päivän jälkeen, joka oli muuten täynnä huonoja uutisia ja turhautumista, niin päätin piristää itseäni kuumalla keitolla, josta tuli kyllä todella hyvää.

Kuuma gazpacho

n. 5-7 tomaattia
1 iso porkkana
2 punaista suippopaprikaa
1 punainen chilipaprika (tai 2 jos pitää tulisesta)
1 punasipuli
4-5 valkosipulin kynttä
puolikas limen mehu

kurkkua
basilikaa
kurkuma, valkopippuri, mustapippuri, hunaja, suola

Halkaise tomaatit keskeltä ja poista kanta. Halkaise paprikat isoiksi paloiksi. Poista valkosipulin kynsistä kuori. Laita nämä ja kokonainen chilin palko uuniin leivinpaperille n. 220 asteeseen n. 30min. Paprikat ja chili saavat ottaa reilusti väriä.

Pilko punasipuli ja kuulota sitä pannun pohjalla. Ota uunista kasvikset ja poista chilistä siemenet (mikäli ei halua niin tulista) ja kanta. Laita kaikki pannuun punasipulien joukkoon ja lisää vettä. Lisää mausteita oman maun mukaan. Purista puolikas lime joukkoon.

Soseuta ja lisää lopuksi joukkoon basilikan lehtiä. Ripottele annoksen päälle pieneksi kuutioksi pilkottua kurkkua, voit myös lisätä hieman smetanaa, jos haluat. Nauti!

Voiko hulluttelu olla kuitenkin ihan mukavaa?

2009-10-10T10:41:00.003+03:00

Kyllä, minäkin raahauduin sitten lopulta Hulluille päiville törsäilemään, vaikka olin mielessäni hieman keplotellut ajatusta moisesta kulutusjuhlasta pidättäytymisestä. Miten jännittävästi ihminen voikaan itseään huijata? Olin alunperin jättäytymässä pois tästä ilakoinnista siksi, että rahatilanne on opiskelijana aina kohtuullisen huono ja päätin, että jos nyt yrittäisi pitää budjetit aisoissa.

Bussissa matkalla kouluun luin lehteä, jossa Hullujen päivien ties-mikä-toimitusjohtaja kertoi, että Hullujen päivien myynti on aina suurempaa syksyisin, kun ihmiset ostavat mm. joululahjoja. JOULULAHJOJA. Nythän on lokakuu? Lopulta jonkinlaisen ajatuksellisen syöksykierteen jälkeen tajusin, että minulla on saman verran rahaa nyt kuin mitä minulla on joulukuussa ja totta tosiaan, joulu se sieltä tulee, oli minulla rahaa tai valmistautumista siihen tai ei. Päätin sitten vähän selailla Hullujen päivien esitettä ja sieltä löytyi heti muutama lahjaidea ja siitä se ajatus sitten lähti...

Ja nyt, n. 100 euroa köyhempänä istun kotonani, kaikkien ihanien gourmet-ruokien keskellä uskomattoman tyytyväisenä kaikista niistä löydöistä mitä löysin joulua varten ja toiveikkaana siitä, millaisena möhömahaisena saan iltani viettää tv:n ääressä nautiskellen hollantilaista goudaa, hasselpähkinä-aprikoosileipää, aaverahkaa ja sipsejä maistellen, huuhtoen ne samalla alas Laitilan erikoislimulla.

Onhan Hullut Päivät aika käsittämätöntä joukkohysteriaa aiheuttava massatapahtuma, mutta parasta tässä kaikessa on kuitenkin se, että kun siitä ahdistavuuden ilmapiiristä lopulta pääsee pois kaikkine löytöineen oman kotinsa rauhaan, osaa arvostaa hiljaisuutta ja tilaa ehkä vielä hieman enemmän. En välitä onko ostamani Benettonin violetti sateenvarjo sekundatavaraa, kun voin tyytyväisenä nojailla tyynyjä vasten sängylläni ja nauttia kepeästä lauantaipäivästä, katsellen Jätä se! -hömppäleffaa mussuttaen tuplasuklaamuffinssia...

Glasgowssa ja auringossa

2009-10-08T16:51:00.002+03:00

Tulihan se aurinko sieltä, kun hieman uhkaillen pyysi! Tänään onkin ollut mitä kaunein syyspäivä ja niin kylmäkään ei ole ollut kuin monina muina aamuina.

Päivä oli myös muuten hyvin aurinkoinen, sillä sain tehtyä oppimispäiväkirjaa hyvään vaiheeseen ja kävin kuuntelemassa koulussa mahdollisuudesta osallistua opintomatkaan Glasgowhun. Vaikka alunperin olin miettinyt, että jättäisin skotlantilaiset viettelykset jollekin muulle, niin nyt kuitenkin pieni (ja yhä suureneva) ajatus päässäni tykyttää, että tämä mahdollisuus pitää kuitenkin käyttää hyväksi ja jättää sille Glasgowlle varapaikka siellä hakemuksessa, siltä varalta, että jos nyt siellä marraskuun lopulla innostunkin syvästi tuosta opistosta.

Opettajamme kehui Glasgowta maasta taivaisiin ja erityisesti kaupungin pubeja ja kuinka halpaa englantiin on nyt matkustaa (punnan kurssi n. 1.08 suhteessa euroon). En tiedä onko tämä joku suomalainen perusvire, mutta vaikka en missään nimessä kuvailisi itseäni ulkoilmaihmiseksi (vaikka minulla on koira ja ehkä juuri siksi...), niin silti ensimmäiset selkeät ihastelun huokaukset kuuluivat myös minunkin suustani luokassa silloin, kun alettiin puhua Glasgown lähellä olevista järvistä ja luonnosta. Ehkä jokaisessa suomalaisessa elää joku pieni luolamies, jonka haaveena on herätä joka aamu linnun viserrykseen ja veden liplatukseen.

Ei kuitenkaan ole mitenkään varmaa pääsenkö koko matkalle (paikalla oli nimittäin "useampi"=40 hakijaa ja 8 valitaan), mutta minulla on hyvät syyt kuitenkin, sillä olisihan siitä Englannissa olemisesta saatava edes jonkinlainen käsitys ennen kuin sinne lähtee, eikös. ;) Eli saa nähdä odottaako Glasgown matka viikolla 49 tai 51 minua.

Minä vs. Personal Statement - 1-1

2009-10-07T22:25:00.003+03:00

En muista monesko versio tämä nykyinen PS:ni on, mutta voin kuvitella sen olevan jotain 10-15 välillä. 47 riviin pitäisi mahduttaa intohimo alaa kohtaan, konkreettinen näyttö intohimosta alaa kohtaan, intohimo elämää kohtaan ja intohimo opiskelua kohtaan ja vielä intohimo kirjoittaa tämä kaikki täydellisellä englanninkielellä sellaiseen muotoon, että tekstiä ei olisi raskasta lukea eikä se toistaisi itseään.

Suomessa opetellaan hyvin vähän itsensä kehumista. Kirjoittaessani Personal Statementia ja lukiessani sitä itselleni ääneen, tunnen poskieni punehtuvan lauseista, joissa olen kehunut kykyäni opiskella ja kuinka olen ollut "incredible student" - en muista koskaan edes työhakemuksissani kehuneeni itseäni yhtä mojovasti kuin tässä 47 rivissä. Ja silti tuntuu, ettei se ole tarpeeksi.

Itse en ole edes hakemassa mihinkään Oxfordiin tai Cambridgeen, mutta voin vain kuvitella kuinka monta USA:n presidenttiä näihinkin laitoksiin hakee joka vuosi - emme varmastikaan puhu kymmenistä, vaan enemmänkin sadoista presidenteistä. Ja silti hylkäyksiä tulee ropisemalla.

Muutenkin Iso-Britannian työhakemuskulttuuri on hieman erilainen kuin meillä Suomessa. Siinä missä Suomessa rehellisyys maan periin, niin Briteissä sen perii se, jolla on leveimmät kielen kannat. Esimerkiksi Personal Statementeissa valehdellaan usein ihan naama peruslukemilla osallistumisesta ties millaisiin urotekoihin, joista minkäänlaista näyttöä ei ole. Jännittävää tässä on se, että Iso-Britanniassa ei edes työpaikoista aina saa työtodistusta, joten oikeasti kukaan ei voi varmuudella tietää puhutaanko työhaastattelussa ihan palturia viimeisistä työpaikoista tai muista luottamustehtävistä. Sitä on vain luotettava työn hakijan sanaan.

Olen nyt itse kuitenkin päättänyt olla perisuomalaiseen tapaan hyvin rehellinen PS:ssäni, vaikka itsekehu saakin posket punoittamaan. Nyt lähetän PS:n tarkistettavaksi kolmannen kerran ja saa nähdä millaista kommenttia tulee.

Huomenna on tiedossa opintopäiväkirjan kanssa taistelua ja hallituksen kokousta sun muuta pientä puuhaa. Toivotaan että luontoäiti soisi pienet syksyiset auringon pilkahduksetkin jossain vaiheessa - tämä jatkuva vesisade alkaa kieltämättä kääntämään suupieliä vähän turhan mutruiseen vireeseen.

Kuka keksi oppimispäiväkirjan?

2009-10-06T21:07:00.005+03:00

Voisin olla lähes varma, että tämäkin loistava keksintö on jonkun suomalaisen uraauurtavan pedagogin loistokeksintö, josta ei vaan voida päästää irti. Ilmeisesti Turun yliopistolla on jonkinlainen intohimontäytteinen suhde tähän kirottuun tapaan suorittaa opintoja. En tiedä harrastetaanko tätä muualla maailmassa, mutta kieltämättä en ole koskaan kuullut kenenkään ulkomaalaisen puhuvan oppimispäiväkirjasta. Englanti-suomi-englanti ei löydä mitään englanninkielistä termiä kyseiselle pirulaiselle.

Vaikka ymmärrän miten tärkeää on asioiden omakohtainen ymmärtäminen ja syvällisempi analyysi liittyen omaan elämään, niin yli 30 sivun tuottaminen kehityspsykologiasta on aikamoinen työ. Tänään koimme luennolla ahdistuksen hetkiä, kun kuulimme, että ensi jaksossa odottaa samanlainen työrupeama kuin minkä alla matelemme nyt. Ei se työ, vaan se työtapa. Se ainainen oppimispäiväkirja. Kai nyt jotain muutakin tapaa voi käyttää joskus asioiden ymmärtämiseen, eikö? Tuntuu myös oudolta, että kyvystäni pohtia olemattomia annetaan numero. Well, ehkä tämä yliopisto elämä opettaa ainakin jotain...

Ja kyllä, minun pitäisi tälläkin hetkellä kirjoittaa sitä kuuluisaa oppimispäiväkirjaa. Ehkäpä menen tekemään sitä. Vaikkapa nyt.

...tai ehkäpä huomenna...

Saanko ostaa yhden ongelman?

2009-10-04T17:48:00.006+03:00

Iso-Britanniassa yliopistot voivat tarjota osana undergraduate-tutkintoa vuoden mittaisen placement yearin, joka käytännössä tarkoittaa vuoden mittaista työskentelyjaksoa alalla. Periaatteessa tämä on upea mahdollisuus parantaa työmahdollisuuksia valmistumisen jälkeen, mutta ongelmiakin liittyy tähän mahdollisuuteen.

Koska tällöin ollaan kuitenkin osana yliopistoa, joutuu opiskelija maksamaan opintomaksuja - useimmiten pienempiä kuin normaalisti, esim. 25-50% normaaleista kuluista per vuosi (n. 3300 puntaa, eli 825 - 1650 puntaan). Tämä ei olisi ongelma, jos placement yearit olisivat normaaleja palkkatöitä, mutta useimmiten ne eivät sitä ole, vaan varsinkin useimmiten nimenomaan psykologian opiskelijat joutuvat paiskimaan töitä vuoden verran ilman palkkaa ja samalla maksamaan elämisensä ja yliopistomaksut. Silti placement year on todella suosittu tapa hankkia työkokemusta alalta, jonne on vaikea päästä käsiksi muutenkin.

Tästä pääsemme mukavasti pohtimaan Iso-Britannian opiskelupaikkojen ja työpaikkojen välistä kuilua. Siinä missä Suomessa psykologiaa pääsee opiskelemaan n. 100 ihmistä vuodessa, valmistuu Iso-Britanniassa saman verran ihmisiä psykologiasta joka vuosi lähes jokaisesta yliopistosta! NHS on pyrkinyt lisäämään psykologien määrää sairaaloissa ja vaikka harva psykologi onkin Iso-Britanniassa pidempään työttömänä, on kilpailu armotonta jatko-opiskelupaikoista sekä työpaikoista. Suomessa valmistuessaan psykologiksi töitä riittää jonkinlaisella varmuudella, mutta rapakon toisella puolella yhteenkin Research Assistantin paikkaan voi hakea esim. 100 ihmistä. Tämän kilpailun vuoksi monet juuri yrittävät etukäteen valmistautua työelämässä odottaviin kauheuksiin ottamalla Placement Yearin osaksi opintokokonaisuutta, vaikka se onkin kallis investointi. Loppupeleissä toisaalta onkin aika mahdoton sanoa, millainen merkitys Placement Yearilla on.

Tässä kilpailussa on myös positiivisiakin puolia; vain kyvykkäimmät pärjäävät. Minusta tämä on todella lohduttava ajatus, ottaen huomioon millaisiin psykologihoopoihin olen itsekin törmännyt täällä Suomessa. Vaikka Iso-Britanniassakaan ei minkäänlaisia psykopaattitestejä ole psykologin koulutukseen, niin kuitenkin kova kilpailu nielaisee helposti pahimmat hullut virrasta, kun taas Suomessa kovassa psykologipulassa psykologin töitä saa puoliaivoinen apinakin - ja näin sokea taluttaa sokeaa.

Tapasin juuri eilen erään vanhan ystäväni, joka opiskelee psykologiaa yliopistotasolla täällä Helsingissä. Olen jo aiemmin kuullut aikamoisia kauhutarinoita Helsingin psykologian laitoksesta (ja monista muista psykologian laitoksista), jäi silti mieleeni erityisesti ystäväni kertomus siitä, kuinka nykyään kaikissa Suomen yliopistoissa peruspsykologian luennot ovat psykonetin kautta näytettäviä videokuvaesityksiä varsinaisesta luennosta, joka saatetaan pitää esim. Turussa, mutta sama luento näkyy samaan aikaan sekä Helsinkiin, Tampereelle, Joensuuhun ja Jyväskylään. Vaikka tällä menetelmällä säästetäänkin neljän luennoitsijan verran rahaa, niin millaiset oppimisvalmiudet se antaa psykologian opiskelijoille? Epäselvät kysymykset jäävät epäselviksi ja konkreettinen kokemus luennosta, keskustelusta ja kommunikaatiosta luennoitsijan ja opiskelijoiden välillä jää kokonaan puuttumaan. Tällä systeemillä tietenkin mahdollistetaan samat kurssit kaikissa kaupungeissa - mutta mahdollistetaanko sillä myös sama hämmennys ja oppimattomuus? Mielestäni tällainen systeemi pidemmän päälle kuitenkin ruokkii motivaation puutetta ja kunnianhimottomuutta, kun oppilaisiin ei viitsitä panostaa edes sen vertaa, että hankittaisiin oikea ihminen sinne eteen selittämään asioita. Tutkimusten mukaan suomalaisilla psykologian opiskelijoilla onkin lähes surkeat käytännön taidot valmistumisvaiheessa, enkä ihmettele kyllä miksi.

Eli ongelmansa joka paikassa, kai kysymyksenä onkin vain se, että millaisiin ongelmiin mielummin itse ottaa osaa.

Back to square one

2009-09-30T22:24:00.006+03:00

Valitessa yliopistoa jonne hakea, on käytössä monenlaiset kriteerit ja toivomukset ja halut siitä, millainen juuri sen yliopiston, jossa haluaa opiskella tulisi olla. Onkin ihan hyvä, että tällaisia kriteereitä on, mutta missä määrin niitä kannattaa noudattaa, kun tunteet sanovat jotain muuta?

Iso-Britanniassa kun yliopiston maineella ja arvostuksella on mieletön merkitys mahdollista tulevaisuutta ajatellen, ja voitte kuvitella kuinka monta kertaa sydämeni ja pääni ovat taistelleet keskenään näiden asioiden parissa. On paljon hyviä yliopistoja, jonne olisi mahdollista päästä ja jotka varmasti tarjoaisivat mahtavat mahdollisuudet sekä opiskeluun että elämiseen ja opintojen jälkeiseen menestymiseen. Näistä lopulta sen ultimaalisen viiden päättäminen on vaikeaa, ellei jopa välillä mahdotonta. Hiusten repiminen ja pään hakkaaminen seinään on tuttua ainakin täällä; säälikää naapureitani, jotka joutuvat kuuntelemaan moista ahdistunutta möykkäilyä yömyöhään. ;)

Mutta miten lopulta valita se yliopisto mihin sitten lähteä opiskelemaan kolmeksi - neljäksi vuodeksi? Kun valinta on rajattu niihin viiteen, on lopulta kuitenkin kysymys fiiliksistä, tunteista ja ellen jopa sanoisi, intuitiosta. Missä näen itseni? Missä haluaisin mieluiten olla? Ja useimmiten nämä vastaukset ovat täysin ristiriidassa niiden alkuperäisten, järjellisten syiden kanssa. Mutta lopulta sen tyydyttävän päätöksen tekemiseen tarvitaan se hyvä fiilis. Kaikesta siitä informaatiosta, tutkimisesta ja ties minkä rapakoiden takaa löydettyjen tietojen kaivamisesta huolimatta, se fiilis on kuitenkin se, jolla se lopullinen päätös saatetaan uomiinsa. Back to square one.

Vaikka kuinka voi painottaa tiedon etsimisen tärkeyttä, ei sen enempää voi painottaa fiilisten kuuntelemisen tärkeyttä. Jos jokin yliopisto tuntuu siltä, että siellä on vaikea nähdä itsensä - kannattaako moiseen laitokseen edes hakea? Ja jos joku hieman ei-niin-menestynyt opisto vaikuttaa juuri siltä paikalta minne haluan mennä, ehkä tätä fiilistä kannattaisi kuunnella niiden järjellisten kyseenalaistusten sijaan.

Nämä pohdinnat saivat alkunsa siitä, kun erään ystäväni kanssa päätimme noin viikko sitten, että lähdemme ns. "ennustajalle" eli eräälle tutulleni, joka lukee tarot-kortteja. Kyseltyäni siinä kaikenlaista mahdollisesta Iso-Britanniaan lähdöstäni, viesti joka lopulta tuntui syvimmällä oli se, että tiedän kyllä sydämessäni mikä on se oikea paikka minulle. Tällaiselle pienelle kontrollifriikille tämä on ehkä ahdistavin lausahdus ikinä, mutta oikeasti niin totta. Intuitiolla sitä lopulta päätetään niin monta tärkeää asiaa ja harvoin sitä on ihan metsään menty - ehkä sitä olisi aika kuunnella nytkin.

Puhekiellosta puhuttuun kieleen

2009-09-27T18:22:00.002+03:00

Sikainfluenssan uhrina olen saanut nyt kärsiä jälkiseurauksena järkyttävän kipeästä kurkusta, joka on vienyt puheäänen lähes olemattomiin. Tässä kirotessani kyvyttömyyttäni puhua, aloin pohtia tulenko kokemaan samanlaisia tunnelmia vuoden päästä.

Moni tämän hetkisistä opiskelutovereistani on ollut aika kauhuissaan ideastani lähteä Iso-Britanniaan jo lähes yksinomaan sen kuuluisan kielimuurin takia. Vaikka suomalaisetkin osaavat kansainvälisellä vertailullakin mitattuna erittäin hyvin muita kieliä, on silti aina pieni pelko siitä ulkomailla pärjäämisestä. Itse kirjoitin ylioppilaskirjoituksista englannista M:n, mutta koen, että kielitaitoni on ehkä tuota hieman parempi. Vaikka luen jatkuvasti englanninkielisiä kirjoja viihdemielessä ja psykologian approa tehdessä kaikki tenttikirjat (yhtä lukuunottamatta) ovat englanniksi, silti mietityttää miten se oma kieli taipuu lopulta engelsmannien malliin. Itse olen tottunut ilmaisemaan itseäni varsin monimuotoisesti äidinkielelläni ja siksi vähän pelottaakin ajatus siitä, että joudunko puoli vuotta pidättäytymään syvimpien tuntojen tai älyn välähdysteni jutustelemisesta vain siksi, että sanoja ei löydy. Se, onko tällä stressin aiheella minkäänlaista totuuden pohjaa, selviää ehkä lopulta sitten paikan päällä.

En ole koskaan ollut mikään kieli-ihminen. Olen kaiken kaikkiaan hyvin suurpiirteinen ihminen ja kielien pikkutarkkuus ja yksityiskohtiin pureutuminen vie minulta kiinnostuksen alta aika yksikön. Ihailen suuresti ihmisiä, jotka jaksavat paneutua varsinkin uusien kielien sanavarastoon ja kielioppiin suurella innostuksella, minusta kun ei vain ole siihen. Pidän kyllä kielien käyttämisestä ja opinkin juuri parhaiten puhumalla ja lukemalla englanninkielisiä kirjoja, mutta kielitunneilla minua on vaikea saada pysymään tuolissani kiemurtelematta tylsyydestä. Jostain kummallisesta syystä kielitaitoni varsinkin englannin kohdalla on kuitenkin kehittynyt ihan hyväksi ja en kyllä todellakaan tiedä miksi.

Olen kuitenkin viime aikoina huomannut alkavani stressata jo etukäteen tätä kielitaitoani (tai taidottomuuttani, kuten joka toinen päivä tuntuu). Lueskellessani englanninkielisiä nettisivuja tai katsellessani sarjoja koneelta törmään väistämättä sanoihin, joita en tiedä ja rupean luomaan päässäni kauhukuvia siitä kuinka juuri tuo sana on oleellinen ensimmäisessä esseessäni ja ah, minä en vain ymmärtänyt mitä se tarkoittaa. Tuskin kukaan tietää aina kaikkia sanoja, oli kyse sitten omasta äidinkielestä tai sitten vaikka englannista, mutta jotenkin sitä tulee niin epävarmaksi tässä koko prosessissa.

Ihan kuin tämä stressailu ei olisi tarpeeksi, sitä tulee mietittyä kaikenlaista muutakin mielessään. Yksi pieni huolenaiheeni on se, että ensi vuonna minulla tulee viisi vuotta täyteen siitä hetkestä, kun astuin tähän omaan asuntooni ja aloitin oman, itsenäisen (ja ah, niin hiljaisen rauhallisen) elämäni. Nyt tiedossa olisi kampuksella asumista monen kymmen bailaavan ja kirkuvan brittiteinin kanssa. Oh, I just can't wait...

Kaikesta tästä huolimatta, alle kuukauden kuluttua UCAS-paperit ovat toivon mukaan jo lähteneet matkaan. Sitä ennen minun tulee saada opettajaltani suositus (jossa toivottavasti ylistetään kaikenlaista kyvykkyyttäni superlatiivein :D), kääntää se englanniksi ja naputtaa se UCAS-järjestelmään. Personal Statementiakin pitäisi vielä hioa, tuo kirottu kun ei tunnu taipuvan siihen sallittuun 47 riviin sitten millään. Ja vielä jää asiaakin!

Huomenna olisi tarkoituksena palata kouluun viikon sairastelun jälkeen ja katsoa silmiin sitä tekemättömien asioiden pinoa, joka eittämättä odottaa. Jos ei kuulu mitään, voitte etsiä minua koulun pimeästä tietokoneluokasta klo 22 odottaen edelleen, että joku tekisi tämän kaiken puolestani.

Tämä prosessi on matka

2009-09-26T21:11:00.004+03:00

Lyhyesti voisin kertoa tuonne Iso-Britanniaan yliopistoon hakemisesta. Hakeminen tapahtuu sähköisesti UCAS-sivuilla, jossa täytetään sähköinen lomake, joka sitten lähetetään valittuihin viiteen Skotlannin, Walesin tai Brittien yliopistoon. Pääasiallisena valintakriteerinä yliopistot pitävät suomalaisille ylioppilasarvosanoja, mutta myös esim. työhistorialla, harrastuksilla ja muilla asioilla on merkitystä. Erityisen merkityksellinen on ns. Personal Statement, jossa 47 riviin mahdutetaan koko sielun palava into kyseitä ainetta kohtaan ja perustellaan mitä upeaa yliopisto menettää, jos ei valitse JUURI tätä henkilöä oppilaakseen. Toinen tärkeä tekijä on ns. Reference, joka on esimerkiksi opettajan kirjoittama 47 rivin pituinen analyysi opintotaidoistasi ja kehu siitä, miten hyvä oppilas on.

Kinkkisempää onkin se, mihin kouluihin päättää hakea. Britanniassa oleellisempaa työnhaun kannalta on se, mistä on valmistunut, kuin miten sieltä on valmistunut. Yliopiston nimellä on todella väliä ja sen takia valintaan pitääkin kiinnittää paljon huomiota. The Times ja The Guardian listaavat joka vuosi ns. League tableissaan parhaiten menestyneet yliopistot jokaisessa aineessaan ja näiden perusteella voi tehdä jotain päätelmiä siitä, mikä yliopisto on arvostettu ja hyvä ja mikä taas ei.

Itse olen repinyt hiukseni irti varmaan satoja kertoja pähkäillessäni ylipiston valinnassa. Yliopistot ovat ympäri maata ja niiden taso ja opetus sekä jossain määrin painotukset psykologiassa vaihtelevat ja onkin erittäin hermoja raastavaa yrittää selvittää mihin ensinnäkin itsellä on mahdollista päästä ja mikä olisi kaikkein paras valinta sekä sijainniltaan, tasoltaan kuin mahdollisuuksiltaankin juuri itselle.

Suomalaiset menevät hyvin usein opiskelemaan kauniiseen Skotlantiin, koska siellä ei ole yliopistomaksuja (täysin ilmaista se ei kuitenkaan ole) ja kauniit kaupungit Glasgow ja Edinburgh houkuttelevat monia. Skotlannissa on myös erittäin hyviä psykologian laitoksia, mutta jostain syystä en itse vain ole innostunut kyseisistä laitoksista kovinkaan paljon. Tällä hetkellä listallani ovat University of York, Kent, Warwick, Cardiff ja Glasgow, mutta viime aikoina olen alkanut kyseenalaistaa sitä, haluaisinko oikeasti asua Glasgowssa tai enemmänkin kyseisessä yliopistossa. Samanlaista pähkäilyä käyn ihan jatkuvasti, kohde vain vaihtuu. ;D

Tämä prosessi on todellakin matka. Kaikki pähkäilyt ja pohdinnat, epäröinnit ja innostuksen purkaukset lopulta johtavat siihen hakemuksen lähettämiseen ja sitten tarjousten odottamiseen ja lopulta mahdollisesti päätökseen siitä, että mihin yliopistoon sitten menee niistä, jotka hyväksyivät ja lopulta tietenkin sinne itse paikan päälle pääsemiseen. Tämä blogi toimii oivallisena näiden tunneryöppyjen purkukeinona ja ehkä myös apuna joillekin niille, jotka haaveilevat itse lähdöstä Iso-Britanniaan opiskelemaan.

Ja siitä se ajatus sitten lähti....

2009-09-26T20:44:00.005+03:00

Muistan vielä elävästi kuin eilisen sen hetken, kun postiluukustani kolahti Jyväskylän yliopiston kirje, jossa pahoiteltiin, että tänä vuonna pisteeni eivät riittäneet opiskelupaikan saamiseksi. Yksi piste. Muistan itkeneeni hetken, mutta muistan kironneeni sitä niidenkin kyyneleiden edestä. Pettymykseni ei kuitenkaan ollut niin suuri kuin olin odottanut - olin jo aavistellut viikkoja ennen, että eivät taida yliopisto-opintojen ovet aueta tänä vuonna. Tämä ajatus tuntui kaikista lähimmäisistäni käsittämättömältä, olinhan lukenut puoli vuotta intensiivisesti ja omistautuneesti, mutta pidin pääni; tunsin vain, että tänä vuonna se ei tapahdu. Kirje olikin enimmäkseen helpotus kuin pettymys.

Lähetin siltä samalta istumalta kansanopistoon paperit ja parin viikon päästä sainkin vastauksen, jossa toivoteltiin tervetulleeksi lukemaan psykologiaa. Olin innoissani, kuten odottaa saattaa.

Ajatukseni ulkomaille opiskelemaan lähdöstä tuli samaan aikaan hyvin yllättäen ja samaan aikaan toisaalta pitkällisesti harkiten. Olin jo vuosia kokenut, että kenties paikkani ei ole Suomessa ja vuosien varrella ajatus oli vain vahvistunut ja olin ajatellut lähteväni ulkomaille opintoni suoritettuani. Kun opintojen ovet eivät auenneetkaan, ajatus ulkomaille lähdöstä tupsahti päähäni hyvin nopeasti, arvaamatta. Olin unohtanut koko mahdollisuuden olemassa olon tilastomatikan kirjaa tuijotettuani lähes taukoamatta kuusi kuukautta. Yhtäkkiä kaikki vain tuntui niin selkeältä; no miksi ei? Miksi ihmeessä en ollut ajatellut tätä aiemmin? Jos kerran alunperinkin olisin lähtenyt pois Suomesta, miksi en tekisi sitä vaikkapa juuri nyt (eli siis vuoden päästä). En ole tällä hetkellä mitenkään sidottu Suomeen ja voisin aivan hyvin pakata kamppeeni ja lähteä.

Aluksi en tiennyt yhtään minne päin sitä nyt sitten lähtisi. Olin haaveillut pitkään Australian matkasta ja luontevasti rupesinkin selailemaan Melbournen ja Sydneyn yliopistojen sivuja. Todettuani, että opintoni näissä laitoksissa pelkästä kandin tutkinnosta tulisi maksamaan varsin järjettömiä summia, päätin hylätä ajatuksen jokseenkin mahdottomana (mutta pidin sitä salaa mielessäni vielä vaihtoehtona, jos nyt mitään muuta ei keksisi). Tämän jälkeen rupesin tutkimaan mahdollisuuksia opiskella Hollannissa, sillä olin kuullut siellä olevan paljon englannin kielisiä tutkintomahdollisuuksia huokeaan hintaan, mutta tarkemmin asioista otettuani selvää, huomasin, että jatkokoulutuksiin vaadittaisiin hollannin kielen osaamista. No, toisaalta, kyllähän sen kielen varmasti siellä ollessa oppisi muutamassa vuodessa, mutta niin hyvin, että pystyisin opiskelemaan yliopistossa ja tulevaisuudessa työskennellessäni psykologina oikeasti auttamaan ihmisiä, kun opintovuoteni olisivat lähinnä menneet sanakirja käsissä? Don't think so.

Lopulta eksyin sivuille, jotka oli suunnattu Britteihin muuttaneille tai muuttaville suomalaisille. Aluksi nyrpistelin tylsistyneenä nenääni; sadetta, pahoja keksejä ja papu-pekoni-aamiaista? Voitte vain kuvitella etovan katseeni. Hetken aikaa lueskeltuani ajatus ei enää tuntunutkaan niin vastenmieliseltä - yliopistojen maksut eivät olleet mitenkään erityisen kauheat (n. 3000 puntaa/vuosi) ja muutamien brittiyliopistojen kova taso psykologiassa alkoi viehättää.

Siitä se sitten lähti. Tässä sitä nyt ollaan. Noin kuukauden päästä olisi sähköinen hakemus lähtemässä tuonne teen luvattuun maahan ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, olen järisyttävän innoissani.