Muutto - jokaisen hamstraajan kauhistus

Olen vihdoin saanut sovittua muuttopäiväksi ensi maanantain. Siis ensi maanantain. Joka on siis 6 päivän päästä. Huuuh. Kun ajattelenkin lähtöä, se tuntuu niin isolta ja KOHTA SE ON TÄÄLLÄ. Tai siis minä olen siellä. Kaksi viikkoa ja elämäni muuttuu kertarysäyksellä aivan erilaiseksi, kuin mitä se on aiemmin ollut.

Se on hassua ja hupsua kuinka ihminen voi löytää turvallisuuden tunnetta uskomattomista asioista. Siitä kuinka kaupat ovat lähellä ja kaupassa on aina lempileipää ja kuinka on ihana tulla kotiin ratikalla sateisella kelillä, kun matka kotiovelle on lyhyt. Ja kuinka ihanaa on leikata leipää juuri sillä omalla lempiveitsellä ja kuinka joka iltapäivä voi syödä samaa välipalaa. Kun kaikki nämä pienet elämän ilot otetaan yhtäkkiä pois ja sanotaan, että "Keksi uusia", niin luovallekin ihmiselle tulee pala kurkkuun.

Ihminen saa suunnattoman paljon onnea ja turvallisuuden tunnetta pienistä tavoista, joilla loppujen lopuksi ei ole mitään merkitystä. Vai onko? Se, että tekee asiat aina samalla tavalla ja ajattelee asiat samalla tavalla, on ennen kaikkea miellyttävää. Tasaista. Kuitenkin pieni tärinä aina siellä täällä tekee vain hyvää. Tiputtaa hyllyjen päältä muutenkin tarpeettomat tavarat, pakottaa siivoamaan.

Kuitenkin nyt, minulla on edessä ihan konkreettista siivousta, kun joudun tunkemaan koko kämppäni yhteen matkalaukkuun. Eilen tungin vaatekerrastoani pieneen muovipussiin ja imurilla imiessäni siitä pussista ilmoja ulos, mietin miten hassua se on. Tunkea tavaroitaan johonkin pussiin, yrittää sulloa niitä epätoivoisesti johonkin muoviseen laatikkoon, muuttaa pois kodistaan ja jotenkin ajatella, että nuo tutut tavarat, jotka matkalaukussa kulkevat mukana, jotenkin toisivat turvaa ja kotia sinne, missä koti ei ole vielä koti, vaan asunto, jossain kaukana. Ehkä muutostilanteissa sitä pelkää sitä omaa muutostaan niin kovasti, että toivoo, että ne pienet tutut tavarat matkalaukun pohjalla olisivat muistutus siitä ihmisestä, minkä tuntee vielä omakseen ja ne jotenkin suojaisivat oman itsensä hukkaamiselta. Todellisuudessa muutosta ei voi estää eikä mikään lempimekko laukun pohjalla sitä muuta.

Muutostilanteissa ihminen tuppautuu etsimään kiinnekohtia mitä ihmeellisimmistä paikoista. Menenkin tästä katsomaan matkalaukkuani vielä kerran. Ehkä ne hieman kuluneet ja reikäiset sukkahousut voisi ihan turvallisesti heittää roskiin. Ehkä minä olen minä sen jälkeenkin.

"Maailmaan, mä avaraan, jos mennä voisin vaeltamaan...."

Lintu-laulu on soinut päässäni jo pidemmän aikaa. Muistan kuinka joskus lapsena koulun kevätjuhlissa lauloimme aina Lintu-laulua ja jo silloin se tuntui niin koskettavalta. Jotenkin nyt vuosien jälkeen, tuo laulu on noussut mieleeni yllättäen. Lauleskelin sitä yksi päivä ja se sopii jotenkin elämäntilanteeseeni harvinaisen hyvin. Nyt olen todella lähdössä sinne maailmaan avaraan kiertelemään ja katselemaan.

Siitä on pitkä aika kun viimeksi kirjoitin tähän blogiin. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, mutta aikaa ajatellen, ei kovinkaan paljon. Olen ollut kesän työttömänä, koska töitä ei vain ole ollut tarjota ja työkkäri on työllistänyt minua ihan tarpeeksi omilla omituisilla vaatimuksillaan ja virheillään. Kelan kun lykkää samaan joukkoon, niin siinähän ne viikot sitten vierivätkin. Olen hoitanut paljon pieniä käytännön asioita - hakenut uuden passin ja henkilökortin, tilannut Kela-kortin ja Eurooppalaisen sairaanhoitokortin, olen selvittänyt NHS-asioita, olen inventoinut tavaroitani uudelleen ja uudelleen, olen vienyt vaatteita kierrätykseen...kaikenlaista pientä.

Tänään katsoin kalenteria varatakseni meningokokki-rokotusajan ja säikähdin ihan, kun tajusin, että lähtööni on enää kolme viikkoa. Muuttooni tästä asunnosta on mahdollisesti kaksi viikkoa. Olen asunut tässä asunnossa 5,5 vuotta ja se on ollut minun oma kotini koko sen ajan. Se on ollut elämäni turva ja suoja, pieni oma koloni, jonne olen voinut karata ja käpertyä. Pieni kolo, jossa olen saanut olla oma itseni, tehdä mitä haluan ja elää elämääni niin kuin itse tahdon. Elämäni on ollut rikasta ja värikästä näiden viiden vuoden aikana ja vaikka ensimmäiset vuodet tässä asunnossa olivatkin varsin kaoottista aikaa elämässäni, niin viimeisimmät vuodet ovat toisaalta olleet elämäni parhaimpia. Tuntuu haikealta jättää tämä kaikki taakse.

Asunnon kuntotarkastaja kävi täällä viikko sitten katselemassa ja totesi asunnon olevan kunnossa. Seuraavana päivänä pyysin erästä tuttua tulemaan katsomaan asuntoa ja eilen hän laittoi facebookissa viestiä, että oli käynyt kirjoittamassa vuokrasopimuksen tähän asuntoon. Tuntuu oudolta. Minun kodistani tulee jonkun muun koti. Yksi aikakausi elämästäni on todella päättymässä.

Koko muutto stressaa hieman. On paljon tekemistä ja ihmiset, joiden kanssa muutto pitäisi hoitaa, ovat epämääräisiä ja on vaikea saada sovittua asioita kuntoon. Muutto pitää minun mielestäni suunnitella hyvin ja ajoissa, jotta se on mahdollisimman kivutonta kaikille. Tämä ei selkeästi ole kaikille itsestään selvää, se on tullut harvinaisen selväksi. Olen kuitenkin päättänyt, että turha hakata päätä seinään. Yritän hoitaa oman osani niin hyvin kuin mahdollista ja jos joku menee pieleen, se ei ainakaan ole omaa syytäni.

Kolme viikkoa Suomessa. On outoa ajatella sitä, että todella muuttaa ulkomaille. Sitä on kuvitellut pitkään ja ajatellut miten kaikki tulee olemaan, mutta se todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta. Sitä on jotenkin kuitenkin vaikea ymmärtää. Ihan kuin en itsekään ymmärtäisi miten iso asia minulle on tapahtumassa ja ihan pian. Ehkä parempi niin. Kuten totesinkin eräälle ystävälleni viikonloppuna, että tuntuu ihan siltä, että mitä lähemmäs muutto todella tulee, niin sitä kaukaisemmalta ja abstraktimmalta ja omituisemmalta se tuntuu. Kun muuttoon oli 5-7 kk aikaa, niin muutto tuntui olevan niiiiin lähellä ja ihan ovella ja kohta jo! Nyt tuntuu siltä, että muutto on joku iso kaukainen asia, joka tulisi tapahtumaan monen kuukauden päästä, vaikka se on jo viikkojen kuluttua.

Minua odottaa toisaalta jo uusi koti Englannissa. Sain jo aiemmin tietää, että pääsin koulun asuntolaan ja muutan uusimpaan asuntolaan, jossa on hienot uudet keittiöt. Asun 11 muun ihmisen kanssa ja tuo määrä hieman hirvittää. Aikamoinen muutos yksin asumisesta asumiseen 11 ihmisen kanssa! :D Saa nähdä, miten kaikki sujuu. Olen jo "tutustunut" Facebookin kautta muutamaan kämppikseeni ja he vaikuttivat mukavilta sekä hieman vanhemmilta, kuin olin odottanut, mikä on ehdottoman positiivinen asia! Ilmeisesti asuntomme tulee olemaan jonkinlainen mature-student asuntola. Yksi tyttö on 21, eräs poika 24, toinen 29 ja toinen 31, ja yksi nuorempi 18v poika + minä. Muut ovatkin sitten vielä pimennossa.

Tämä on jännittävää aikaa elämässäni. Tulen varmasti muistamaan tämän koko elämäni.