Ensimmäinen essee ja muita kuulumisia

Tänään palautin ensimmäisen esseeni psykologian laitokselle ja kokemus oli onnekseni varsin miellyttävä! Oikeastaan kyseessä ei edes ollut vielä varsinainen essee, vaan paremminkin esseeharjoitus, jossa harjoitellaan esseen rakennetta ja muita oleellisia juttuja. Saa nähdä millaista palautetta saan. Olin myös aamulla ihan loistavalla kehityspsykologian luennolla, jossa aiheena oli vanheneminen ja opin kuinka lähes KAIKKI kognitiiviset, biologiset, emotionaaliset ja ties mitkä kaikki muut toiminnot ihmisen kehossa alkavat heiketä 25 -vuotiaana. Sitä hetkeä odotellessa...

Halloween tuli ja meni ja meillä oli taas vaihteeksi todella kivaa. :)

Epäonninen sattumus tosin sattui Halloweenina, kun yritin nostaa rahaa kortillani automaatista ja automaatti meni ja imaisi kortin sisuksiinsa. Ei paljon naurattanut tuolloin, mutta nyt tilanne tuntuu jo varsin koomiselta. Koko automaatti tilttasi kokonaan laitettuani korttini sen sisään ja päätti startata uudelleen. Siinäpä sitten katselimme koko kämppisporukan kanssa (14 ihmistä) kun automaatti buuttaa itsensä uudelleen ja uudelleen ja lataa ties mitä tietoja, mutta ei vain anna korttiani takaisin. Opetuksena kaikille; kortin hukkaaminen on kallista! Nimittäin sen kuljettaminen tänne Britteihin kuriiripostilla maksaa n. 30 euroa. Onneksi minulla sattui olemaan Visa Electron samalle tilille kotonani, joten täysin ilman rahaa ei ole tarvinnut onneksi olla. Huh!

Toinen epäonninen sattumus rahaan liittyen sattui, kun päätin tilata itselleni pritterin Argosista (paikallinen yleishyödyllinen kauppa, josta saa KAIKKEA). Tilasin sen netissä ensin pohdittuani viikon minkä mallin otan, maksoin ja jäin odottelemaan kotiinkuljetusta. Vahtimestarin kopille saavuttuani huomasin, että nimeni oli saapuneiden postien listassa ja menin hakemaan ihanaa printteriäni. Nainen etsi printteriäni vaikka kuinka kauan, kunnes lopulta löysi paketin, jossa oli nimeni. Harmi vain, paketti oli iso ja harvinaisen pehmeä ja pian minulle selvisi, että kyseinen paketti sisältää KING SIZE peiton! Soitettuani Argosin asiakaspalveluun ja puhuttuani noin 40 min erittäin epäselvällä skottilaisella aksentilla puhuvan naisen kanssa, me molemmat tulimme yhteisymmärrykseen, että olen saanut väärän paketin. Joudun nyt odottamaan yli viikon, että he voivat edes sopia uuden lähetysajan kanssani, koska printteri oli soittohetkellä loppuunmyyty. Kaiken kukkuraksi joudun vielä säilyttämään tuota peittoa, koska he ilmeisesti haluavat sen takaisin! En ymmärrä millä logiikalla he aikovat sen vielä myydä, mutta vähin mitä minulle voisi tästä korvata, olisi antaa tuo peitto korvaukseksi kärsimyksistäni ja käsittämättömästä puhelinlaskusta, joka tuli soittaessani tuohon palveluun. Ehkä universumi on suotelias pyynnöilleni ja ehkä joku päivä saan sen printterin, josta maksoin ja vielä ehkä tuon peitonkin, jota olen niin mielelläni säilyttänyt avaamattomassa pussissa huoneeni nurkassa.

Huomenna minulla on vapaapäivä ja aion pyhittää sen lukemiselle. Minulla on ainakin 5 lukematonta artikkelia ja useampi kirja, joita pitäisi käydä läpi. Aivosolujen kuolemaa odotellessa onkin hyvä kerätä tietoa, sillä opin myös, että vaikka aivosolut kuolevat vanhetessa yhä nopeutuvalla tahdilla, silti jo opittu tieto säilyy mielessä. Jos se päätyy sinne alunperinkään....

Halloween!

Tänään on virallisesti Halloween, eli kuolleiden muistopäivä. Halloween on iso juttu Briteissä ja sitä juhlitaan näyttävästi joka vuosi ja ihmiset todella panostavat pukeutumiseen ja asuihin Halloweenina. York on vanha ja historiallinen kaupunki ja se jos mikä tekee siitä loistavan paikan viettää Halloweenia!

Koska tämä on ensimmäinen Halloween-juhlinta sekä minulle, mutta myös parille muulle ulkomaalaiselle kämppikselleni, päätimme juhlistaa sitä kunnolla. Eilen lähdimme kaupungille nukuttuamme ruhtinaalliset 12h ja kolusimme jokaikisen kojun läpi, jossa oli vain mitään Halloweeniin liittyvää - siinä se päivä sitten hujahtikin! Virolainen kämppikseni päätyi olemaan vampyyri, intialainen kämppikseni on kissanainen ja minä päädyin hankkimaan noita-asusteita. Minulla on aivan ihana oranssi, hämähäkin seitillä koristeltu noidan hattu, hämähäkin seittiä ja violetti luuta ja hämähäkkikorvikset. ;P Tämän jälkeen kävimme ostamassa koko poppoolle herkkuja kaupasta ja illalla koristelemme keittiön haamutarroilla ja aion leipoa muffinsseja kaikille. :) Lisäksi varasimme liput York Dungeoniin, joka on kertoman mukaan aika karmea kokemus ja jos olisin tiennyt tämän etukäteen, en olisi ehkä varannut lippuja ollenkaan. Varoitin jo kämppiksiäni, että he tulevat olemaan kuuroja tultuaan ulos York Dungeonista, sillä minä tunnetusti kiljun pienimmästäkin asiasta, puhumattakaan "elävistä" ja liikkuvista ällötyksistä, kuten kummituksista jne. :D York Dungeons on siis ikään kuin "elävä" kummitustalo, jossa on kaikkea ällöttävää esillä, mutta myös näyttelijöitä, jotka liikkuvat ihmisten joukossa ja pelästyttävät ihmisiä. Can't wait...Parempi ottaa ekstra-annos verenpainelääkkeitä, ettei pumppu sano itseään irti. :D Jotain tämän tyyppistä on ainakin tiedossa:



Halloweenia odotellessa on kaikki mennyt oikein hyvin. Olen joutunut tosin ostamaan todella paljon kirjoja Amazonista ja sinne onkin uponnut useampi satanen. Collegen vahtimestari tuntee varmaan minut jo askelistani, kun joka päivä käyn hakemassa sieltä jonkun kirjalähetyksen. Lisäksi tilasin uuden piikkimaton (koska omani jäi Suomeen ja selkä on täällä ihan jumissa) ja joogajuttuja, kun päätin aloittaa sen uudelleen täällä. Täällä on hirveästi erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja tällä hetkellä olen vakituisesti Glee-ryhmässä, joka on siis kuoro, mutta eroaa peruskuorosta siinä mielessä, että meninki on paljon rennompaa ja hauskempaa. Glee on joka keskiviikko ja menen sinne yhden kämppikseni kanssa. Olen tykännyt tosi paljon, vaikka vaikeuksia on hieman aihettanut se, etten ole koskaan harrastanut musiikkia, joten en osaa lukea nuotteja vielä kunnolla. Sääliksi käy vieressäni istuvia tyttöjä, jotka joutuvat kärsimään epämääräisistä ääntelyistäni biisien alussa, kun en tiedä laulujen melodiaa vielä. Sorry girls! :D Minulle selvisi myös, että olen altto tai 2. soprano. Mielenkiintoista!

Olen myös aloittanut joogan uudelleen ja sinne menen joka torstai tuntien välissä. Tiistaisin minulla on latinalaisia paritansseja, jonka ehkä saatan lopettaa, koska minulla ei ole paria ja joudun vaihtamaan paria joka kerran jälkeen, mikä vaikeuttaa oppimista huomattavasti. Lisäksi on vielä koulun oma PsychSoc -yhdistys ja International Students Affair ja näissä kummassakaan en ole vielä edes ehtinyt käymään. Lisäksi suunnittelin ottavani osaa Yorkin yliopiston järjestämään vapaaehtoistyöhön, jossa opiskelija voi mennä valitsemaansa kouluun Yorkin alueella ja avustaa lapsia koulutyössä muutaman tunnin ajan viikossa. Tämän lisäksi pitäisi vielä opiskella, sosialisoida ja ehtiä lukea kirjallisuutta liittyen luentoihin ja kokeisiin. Kiirettä piisaa siis. :)

Meille on myös kehittynyt oma elokuvien katselu - ja korttien pelaamiseen keskittyvä yhdistys kämppistemme kanssa, sillä lähes joka ilta pelaamme korttia keittiössä ("Shed", "Shithead", "Mau" ja "Cheat" ovat tulleet tutuiksi!) ja usein katsomme elokuvan vielä sen jälkeen. Meillä on niin mukavaa keskenämme, että välillä on liiankin helppo unohtaa, että opiskellakin pitäisi. Onneksi jatkuvat kirjalähetykset muistuttavat minua jatkuvasti työn määrästä...

Tänään kuitenkin on aika juhlia! Hyvää Halloweenia!

Lyhyt postaus

Kerron nyt vain lyhyesti kuulumisia, jotka kaikessa ihmeellisyydessään ovat; minulle kuuluu hyvää ellei jopa erinomaista!

Elämä Yorkissa on ottamassa jo omaa muotoaan, kämppisten kanssa menee aivan loistavasti ja kaikki toimii. Arki on alkanut koulun ja aherruksen merkeissä, mutta ainakaan vielä kaikki tämä ei tunnu aherrukselta tai arjelta oikeastaan lainkaan, vaan lähes ainoastaan vain jännittävältä ja erikoiselta.

Koti-ikävää ei ole oikeastaan edes ehtinyt pahemmin olemaan, mutta olen huomannut, että jos koti-ikävä tulee, se tulee yllättäen takavasemmalta, ilman, että sitä osaa aavistaa. Se tuntuu tulevan kaikille samalla tavalla täällä kämpässä; ensin on vain vähän outo olo ja sitten vain jotenkin "harmittaa" joku käsittämätön asia ja pian tajuaa, että tämä onkin koti-ikävää ja sitten se iskee päälle hetkeksi ja sitten katoaa taas. Onneksi täällä on muitakin ulkomaalaisia, jotka sitten ymmärtävät ja muutkin kämppikset ovat niin ihania, että halivarasto on tältä vuodelta täyttynyt jo aikoja sitten. Ymmärtävä olkapää löytyy aina jostain ja se on ihana huomata.

Kauhea "kiire" on koko ajan siinä mielessä, että koko ajan tapahtuu jotain jännää eikä oikein meinaa jaksaa istua paikalleen hetkeksikään.

Eilen kävimme syömässä ihanassa ravintolassa Yorkin keskustassa kolmen kämppikseni kanssa - söin ihanaa tonnikalaa valkoviinirisoton kera ja muutkin olivat tyytyväisiä ruokiinsa. Yorkissa on yllättävän paljon kivoja pieniä ravintoloita ja kahviloita, vaikka paikka onkin kohtalaisen pieni. Joka päivä kuitenkin kaupunkiin mennessä löytyy jotain uutta ja jännää, uusi pieni katu, uusi ihana kauppa tai ravintola. Kaikki on täällä niin ihanan idyllistä ja suloista.

Kävin myös hankkimassa paikallisen pankkitilin ja valitsin pankikseni HSBC:n kämppisten suosituksesta. Pankkitilin pitäminen maksaa täällä, esim. minun valitsemani pankkitilityyppi maksaa minulle 13 puntaa kuukaudessa (jaiks!), mutta vuoden jälkeen se on ilmainen. Erikoinen systeemi.

Luennot ovat olleet pääasiassa aika hyviä, vaikka viime viikolla olinkin aivan turhautunut, kun asiat olivat niin helppoja. Tänään onneksi sain jo hieman haastetta ja tajusin, kuinka loistavia luennoitsijoita meillä todella on - opetus on todella monipuolista, videoita ja kaavioita, meille luetaan otteita novelleista ja lähestymistapa suhteessa oppilaisiin, opetukseen ja itse opetettavaan materiaaliin on ihanan maanläheinen. Suomessa tuntui, että asiat opetetaan hyvin kaukaa, kuin ihaillen jotain käsittämätöntä outoutta, joka pitäisi oppia ulkoa - täällä asiaan tartutaan ja ollaan valmiita kyseenalaistamaan ja todella pohtimaan asioita ja meistä selkeästi myös yritetään koulia tutkijoita opetuksellisessa mielessä, mikä ainakin ajatustasolla tuntuu itselle mieleiseltä.

Ensi kertaan!

Freshers' weekin alku

Lauantaina kämppäämme saapuivat viimeisetkin kämppikset ja kaikki vaikuttivat todella mukavilta. Oli todella kiva tutustua uusiin tyyppeihin ja saimmekin heti yhteyden toisiimme varsin hyvin ja ryhmähenki on jo hyvällä mallilla kehittymässä todella hyväksi!

Lauantai-iltana oli järjestetty pienet "block parties" -pippalot ja sain ensimmäistä kertaa nähdä mitä brittiläinen juomiskulttuuri voi olla pahimmillaan! Onneksi osa kämppiksistäni ei välitä juomisesta yhtään enempää kuin minäkään ja vietin sitten aikaa Joshuan ja Samuelin kanssa ja heitimme koko illan ihan räävitöntä sarkastista läppää ja hauskaa oli kaikesta ympärillä tapahtuvasta överikännäyksestä huolimatta. :)

Sunnuntaiaamuna heräsin joskus seitsemältä ja hengasin asunnolla yksin hiljaisuudessa varmaan 4 tuntia ennen kuin kukaan muu raahautui ylös sängystä. Päätimme sitten yhdessä lähteä käymään kaupungilla koko kämppä ja lähdimme sitten aikamoisella porukalla (12 ihmistä) kaupunkiin. Kävimme ostamassa valkoiset kauluspaidat illalla tapahtuvaan kouluasu-bilejuttuun, pistäydyimme Subwayssa ja kiertelimme kaupungissa.

Bileet olivat illalla tosi kivat, meillä oli todella kivaa, olimme koko porukka yhdessä koko illan ja menimme kotiin yhdessä (kaikki 12 ihmistä). "Flat 42 in the house!" oli päivän huudahdus. ;) Kävimme monissa eri baareissa ja koska viimeinen paikka meni kiinni jo klo 02 (ilmeisesti aika yleistä UK:ssa!), lähdimme sieltä hieman aiemmin ja olimme kotona n. klo 1.30 tms. Taksit ovat täällä aika halpoja, matka pitkältä kaupungista tänne kampuksen reunalle maksoi n. 7 puntaa ja se jaettuna neljälle ei ole kovin paljon! Valvoimme vielä johonkin neljään ja menimme sitten nukkumaan.

Aamulla heräsimme kaikki klo 9 palohälytysharjoitukseen ja unisina ja osa "hieman" humalassa/darrassa kömmimme ulos uniltamme.

Kohta lähdemme BBQ-iltaan koko porukan kanssa ja illalla bileisiin. Tällä kertaa laitan matalapohjaiset kengät, koska voin kertoa, että 8h korkkareissa kävellen ja tanssien ei ole paras idea ihmiselle, jolla on alhainen kipukynnys.

Perillä ollaan! (2)

York siis vaikuttaa kaupunkina ihanalta ja odotan pääseväni keskustaan käymään. Campus alue täällä Yorkin yliopistossa on yllättävän iso. Kävimme kämppisteni kanssa ostoksilla kampuksen keskuksessa ja matka oli kuitenkin jonkin verran - bussilla 4 pysäkkiä (jos laskin oikein). Goodricke on ihan kampuksen laidalla, mutta kokonaisuudessaan kampus on aika iso. Kampuksen kauppa oli pieni ja ihan mukava, ostin muutamia tarpeellisia juttuja (ja kulutin 30 puntaa), mikä osoittautui erittäin hyväksi ideaksi, sillä syötyäni viimeksi vain lentokoneessa pienen sämpylän (eli tässä vaiheessa noin 7 tuntia sitten, oli kiva saada edes jotain mahan täytteeksi. Ostin jotain mielenkiintoisen näköistä low-fat strawberry and lime -jogurttia, limua, juustoa ja hummusta ja leipää (ja pähkinöitä ja muuta kaikkea pientä ja lisäksi wc-paperia etc.).

Illalla menimmekin sitten "Free Pizza"-nightiin tuohon collegeni alakertaan ja siellä tutustuikin sitten moniin uusiin tyyppeihin. Kaikki olivat tässä vaiheessa todella nälkäisiä ja väsyneitä ja aloin olla jopa pahoinvoiva, kun oli niin kauhea nälkä. Tapasin yhden tytön, joka tulee samalle kurssille kanssani ja juttelimme sitten siitä. Olin tässä vaiheessa jo niin väsynyt, että yhdessä vaiheessa aloin vahingossa puhua suomea. :D Ilmeisesti siis itselleni on tyypillistä, että sitten kun alkaa väsyttää todella paljon, niin suomi sieltä pukkaa sitten esille. Lopulta saimme (pitkän odotuksen jälkeen) pizzaa ja cokista ja saatuani ne mahaani, väsyin totaalisesti ja kaverini (ihana virolainen kämppistyttö, joka asuu samassa huoneistossa kanssani) painostuksesta huolimatta päätin skipata leffaillan ja mennä suoraan sänkyyn (tällöin kello oli Brittien aikaan n. 19, Suomen aikaan 21). Nukahdin kuin tukki ja heräsin äsken ja kävin suihkussa (mielenkiintoinen kokemus - siitä ehkä joskus toiste).

Kaikki on siis oikein hyvin täällä. Kello lähestyy täällä nyt seitsemää ja parasta laittaa hieman vaatetta päälle ja meikkiä naamaan! Sovimme kämppisten kanssa, että menemme aamulla yhdessä järjestetylle aamupalalle ja se on kahdeksalta. Sen jälkeen onkin koko päivän erilaisia luentoja ja ohjelmaa ja iltapäivällä 14.30 (brittien aikaan) menemme Asdaan ja saan ehkä vihdoin ja viimein tarvikkeita, että saisin tehtyä ruokaa. Kauheasti kaikenlaista pientä hommaa on koko ajan, että ei ainakaan aika tule tylsäksi. :)

Tiina ja York kuittaa tältä erää!

Perillä ollaan!

Täällä sitä nyt sitten ollaan! Vielä eilen kun olin samaan aikaan panikoimassa lentokoneessa ennen sen lähtöä, niin jo tänään istun omassa kodissani täällä Yorkin yliopistolla, suihkun raikkaana valmiina uuteen päivään. :)

Eilinen oli erittäin mielenkiintoinen päivä. Lentokentällä kaikki meni paremmin kuin oletin, muutamaa pientä tapausta lukuunottamatta. Menimme kentälle ajoissa (2,5 h) ja yllätyimme, kun siellä oli aikamoista ruuhkaa. Pääsimme kuitenkin varsin sukkelasti check-iniin, jossa selvisi kauhukseni, että laukkuni paikaa 32,9 kg - HUPS! ;P 32 on siis laukkujen maksimi yläraja, mutta onneksi virkailija katsoi 900 grammaa sormien välistä. Jouduimme kuitenkin kulkemaan ylipainomaksuluukun kautta, jossa onni potkaisi - virkailija oli kai uusi hommassaan ja katsoi vahingossa ylipainomaksut British Airwaysin sivuilta, vaikka niiden olisi pitänyt mennä Finnairin mukaan (7e-10e/kg eli tapauksessani PALJON). Tämäkään ei vielä virheeksi riittänyt, vaan lopuksi hän vielä katsoi väärästä kohdasta, eli hän katsoi kuin minulla olisi ollut yksi ylimääräinen laukku eikä lisäkiloja siinä yhdessä matkalaukussani, jonka vuoksi jouduimme maksamaan (vain) 40e. Se on kuitenkin todella vähän suhteessa siihen, että 10kg lähettäminen maksaa aika paljon (tarkistin) ja jos ylipainoista olisi maksettu Finnairin mukaan, niin olisimme joutuneet maksamaan jopa 100e. Eli siis loppu hyvin kaikki hyvin.

Päästyäni tästä koitoksesta, erkanin isästäni ja lähdin kohti turvatarkastusta. Turvatarkastuksessa sain onneksi kamojeni kanssa apua ihanalta naiselta takanani, joka näki tuskani yrittäessäni erotella kaikkia tavaroitani pieniin muovisiin laatikoihin. En jäänyt kiinni mistään (JEI!) ja pääsin turvatarkastuksesta pois, kohti kahviloiden ja edullisten tax free -ostosten maailmaa! Ensiksi kuitenkin hankin kärryn, sillä tavarani PAINOIVAT (ja sen johdosta yksi kangaskassini repesi totaalisesti kentällä - onneksi sain lentokoneesta pari "esteettistä" sinistä roskapussia, johon sain tungettua revenneen kassini sisällön). Huomasin myös pian, että shoppaileminen kalliiden hajuvesien ja voiteiden maailmassa ei ole helppoa, jos pitää liikkua niiden seassa jättimäisen kärryn kanssa. Selvisin kuitenkin ostosreissusta hyvin; ostin VAIN yhden puhdistusaineen kasvoille (en saanut ottaa omaani mukaan koneeseen) ja pari levyä Fazerin suklaata. Ensin ajattelin tarjota niitä kämppiksilleni, mutta katsotaan nyt viitsinkö. :D Yhtäkkiä tuollainen pieni pala Suomea tuntuu niin kovin harvinaislaatuiselta.

Lento itsessään oli karmea. Sydämeni pompsahti kurkkuun jo siinä vaiheessa kun näin koneemme (Ebracer 170), joka oli PIENI. Kone nousi kivasti ylös ja kuuntelin jo tässä vaiheessa rauhoittavaa meditaatiomusiikkia. Meditaatio ei valitettavasti ollut tarpeeksi vahva suojatakseen minua tulevalta, sillä jo heti ensimmäisen 30-40min kohdalla ylitimme turbulenssialueen, josta kapteeni ei ollut voinut kertoa etukäteen! Pieni kone pomppi ja pudotteli ylös ja alas ja ekaa kertaa elämässäni huomasin käsieni hikoilevan hullun lailla. No lisää tätä oli tiedossa lähes koko lentomatkan ja vaikka arvostankin suuresti "Total relaxation"-meditaatiomusiikkiani, niin täytyy sanoa, että siinä vaiheessa kun pelkää tippuvansa tuhansia kilometrejä, ei sammakon kurnutus paljon auta! Totesin myös hiljaa mielessäni, että niin paljon kuin arvostankin mielen hallintaa ja en kannata turhaa lääkkeiden syömistä mikäli se on mahdollista, niin kokemukseni oli sen verran kokonaisvaltaisen hirveä (kovasta meditaatioyrityksestäni huolimatta), että ensi kerralla haen lääkäriltä pari kunnon rauhoittavaa pilleriä, niin ei tarvitse luottaa sammakoiden maagiseen voimaan.

Perillä matkalaukkujeni suuruus kostautui minulle jälleen kerran - en saanut edes nostettua ruumassa ollutta matkalaukkuani kärryyn. Onneksi joku ystävällinen mieshenkilö auttoi minua asettamaan laukun paikalleen. Tässä vaiheessa huomasin, etten ollut ainoa, joka kärvisteli isojen laukkujen kanssa ja tutustuin erääseen suomalaiseen tyttöön, joka oli myös tulossa Yorkiin. Vahdimme toistemme laukkuja, kun molemmat kävimme vessassa ja siitä se ajatus sitten alkoi - lähteä yhdessä etsimään koulun bussia. En tiedä onko kahden viisaan pään yhteenliittäminen loppujen lopuksi niin fiksua, sillä kävelimme koko lentokentän päästä päähän (JA SE ON PALJON SE) etsien "meeting pointia", vaikka olimme alunperin olleet oikeassa terminaalissa. Noh, löysimme kuitenkin ja meidät otettiin avosylin vastaan. Sääliksi kävi tutoreita, jotka eivät vielä tässä vaiheessa tienneet joutuvansa kantamaan minun laukkuni (ja kaikkien muiden laukut) bussiin - siis sinne istumapaikoille, sillä alaluukku oli jo minun vuoroni tullessa täyttynyt muiden laukuista. :D Kärsivältä näyttänyt kiinalaispoika kuitenkin kantoi (raahasi) kiltisti laukkuni ylös, alas ja ulos bussista ja se oli paljon apua se!

Bussissa nukahdin saman tien ja noin 1,5h bussimatkan jälkeen meidät kurvattiin Goodricke Collegen eteen (minun collegeni) ja jäimme pois. Saimme nopeasti kortit huoneisiimme, mutta suurin osa niistä ei toiminut, joten jouduimme vielä vaihtamaan ne ennen kuin pääsin asettumaan kodiksi. Kannoin tavarani sisään ja iloiseksi yllätyksekseni huoneeni oli todella siisti, suurempi kuin luulin ja oikeasti tosi kiva! Vessa on aivan upouusi, sängyssä oli hyvä nukkua ja kaappitilaa oli kivasti. Lisäksi minulla on ihana näkymä huoneestani kahdesta suuresta ikkunasta vehreälle niitylle.

Vaikka en nähnytkään paljon vielä Yorkin kaupunkia, niin jo tämä mitä olen nähnyt, on tehnyt suuren vaikutuksen. York on tämän astisen näkemykseni mukaan aivan mielettömän suloinen, idyllinen, täydellisen ihana englantilaiskaupunki, jossa on paljon puita, vihreää, ihania hoidettuja puutarhoja ja vehreitä aloja, joissa hevoset ja varsat juoksentelevat. Ihan käsittämättömän idyllistä ja kaunista.

Muutto - jokaisen hamstraajan kauhistus

Olen vihdoin saanut sovittua muuttopäiväksi ensi maanantain. Siis ensi maanantain. Joka on siis 6 päivän päästä. Huuuh. Kun ajattelenkin lähtöä, se tuntuu niin isolta ja KOHTA SE ON TÄÄLLÄ. Tai siis minä olen siellä. Kaksi viikkoa ja elämäni muuttuu kertarysäyksellä aivan erilaiseksi, kuin mitä se on aiemmin ollut.

Se on hassua ja hupsua kuinka ihminen voi löytää turvallisuuden tunnetta uskomattomista asioista. Siitä kuinka kaupat ovat lähellä ja kaupassa on aina lempileipää ja kuinka on ihana tulla kotiin ratikalla sateisella kelillä, kun matka kotiovelle on lyhyt. Ja kuinka ihanaa on leikata leipää juuri sillä omalla lempiveitsellä ja kuinka joka iltapäivä voi syödä samaa välipalaa. Kun kaikki nämä pienet elämän ilot otetaan yhtäkkiä pois ja sanotaan, että "Keksi uusia", niin luovallekin ihmiselle tulee pala kurkkuun.

Ihminen saa suunnattoman paljon onnea ja turvallisuuden tunnetta pienistä tavoista, joilla loppujen lopuksi ei ole mitään merkitystä. Vai onko? Se, että tekee asiat aina samalla tavalla ja ajattelee asiat samalla tavalla, on ennen kaikkea miellyttävää. Tasaista. Kuitenkin pieni tärinä aina siellä täällä tekee vain hyvää. Tiputtaa hyllyjen päältä muutenkin tarpeettomat tavarat, pakottaa siivoamaan.

Kuitenkin nyt, minulla on edessä ihan konkreettista siivousta, kun joudun tunkemaan koko kämppäni yhteen matkalaukkuun. Eilen tungin vaatekerrastoani pieneen muovipussiin ja imurilla imiessäni siitä pussista ilmoja ulos, mietin miten hassua se on. Tunkea tavaroitaan johonkin pussiin, yrittää sulloa niitä epätoivoisesti johonkin muoviseen laatikkoon, muuttaa pois kodistaan ja jotenkin ajatella, että nuo tutut tavarat, jotka matkalaukussa kulkevat mukana, jotenkin toisivat turvaa ja kotia sinne, missä koti ei ole vielä koti, vaan asunto, jossain kaukana. Ehkä muutostilanteissa sitä pelkää sitä omaa muutostaan niin kovasti, että toivoo, että ne pienet tutut tavarat matkalaukun pohjalla olisivat muistutus siitä ihmisestä, minkä tuntee vielä omakseen ja ne jotenkin suojaisivat oman itsensä hukkaamiselta. Todellisuudessa muutosta ei voi estää eikä mikään lempimekko laukun pohjalla sitä muuta.

Muutostilanteissa ihminen tuppautuu etsimään kiinnekohtia mitä ihmeellisimmistä paikoista. Menenkin tästä katsomaan matkalaukkuani vielä kerran. Ehkä ne hieman kuluneet ja reikäiset sukkahousut voisi ihan turvallisesti heittää roskiin. Ehkä minä olen minä sen jälkeenkin.

"Maailmaan, mä avaraan, jos mennä voisin vaeltamaan...."

Lintu-laulu on soinut päässäni jo pidemmän aikaa. Muistan kuinka joskus lapsena koulun kevätjuhlissa lauloimme aina Lintu-laulua ja jo silloin se tuntui niin koskettavalta. Jotenkin nyt vuosien jälkeen, tuo laulu on noussut mieleeni yllättäen. Lauleskelin sitä yksi päivä ja se sopii jotenkin elämäntilanteeseeni harvinaisen hyvin. Nyt olen todella lähdössä sinne maailmaan avaraan kiertelemään ja katselemaan.

Siitä on pitkä aika kun viimeksi kirjoitin tähän blogiin. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, mutta aikaa ajatellen, ei kovinkaan paljon. Olen ollut kesän työttömänä, koska töitä ei vain ole ollut tarjota ja työkkäri on työllistänyt minua ihan tarpeeksi omilla omituisilla vaatimuksillaan ja virheillään. Kelan kun lykkää samaan joukkoon, niin siinähän ne viikot sitten vierivätkin. Olen hoitanut paljon pieniä käytännön asioita - hakenut uuden passin ja henkilökortin, tilannut Kela-kortin ja Eurooppalaisen sairaanhoitokortin, olen selvittänyt NHS-asioita, olen inventoinut tavaroitani uudelleen ja uudelleen, olen vienyt vaatteita kierrätykseen...kaikenlaista pientä.

Tänään katsoin kalenteria varatakseni meningokokki-rokotusajan ja säikähdin ihan, kun tajusin, että lähtööni on enää kolme viikkoa. Muuttooni tästä asunnosta on mahdollisesti kaksi viikkoa. Olen asunut tässä asunnossa 5,5 vuotta ja se on ollut minun oma kotini koko sen ajan. Se on ollut elämäni turva ja suoja, pieni oma koloni, jonne olen voinut karata ja käpertyä. Pieni kolo, jossa olen saanut olla oma itseni, tehdä mitä haluan ja elää elämääni niin kuin itse tahdon. Elämäni on ollut rikasta ja värikästä näiden viiden vuoden aikana ja vaikka ensimmäiset vuodet tässä asunnossa olivatkin varsin kaoottista aikaa elämässäni, niin viimeisimmät vuodet ovat toisaalta olleet elämäni parhaimpia. Tuntuu haikealta jättää tämä kaikki taakse.

Asunnon kuntotarkastaja kävi täällä viikko sitten katselemassa ja totesi asunnon olevan kunnossa. Seuraavana päivänä pyysin erästä tuttua tulemaan katsomaan asuntoa ja eilen hän laittoi facebookissa viestiä, että oli käynyt kirjoittamassa vuokrasopimuksen tähän asuntoon. Tuntuu oudolta. Minun kodistani tulee jonkun muun koti. Yksi aikakausi elämästäni on todella päättymässä.

Koko muutto stressaa hieman. On paljon tekemistä ja ihmiset, joiden kanssa muutto pitäisi hoitaa, ovat epämääräisiä ja on vaikea saada sovittua asioita kuntoon. Muutto pitää minun mielestäni suunnitella hyvin ja ajoissa, jotta se on mahdollisimman kivutonta kaikille. Tämä ei selkeästi ole kaikille itsestään selvää, se on tullut harvinaisen selväksi. Olen kuitenkin päättänyt, että turha hakata päätä seinään. Yritän hoitaa oman osani niin hyvin kuin mahdollista ja jos joku menee pieleen, se ei ainakaan ole omaa syytäni.

Kolme viikkoa Suomessa. On outoa ajatella sitä, että todella muuttaa ulkomaille. Sitä on kuvitellut pitkään ja ajatellut miten kaikki tulee olemaan, mutta se todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta. Sitä on jotenkin kuitenkin vaikea ymmärtää. Ihan kuin en itsekään ymmärtäisi miten iso asia minulle on tapahtumassa ja ihan pian. Ehkä parempi niin. Kuten totesinkin eräälle ystävälleni viikonloppuna, että tuntuu ihan siltä, että mitä lähemmäs muutto todella tulee, niin sitä kaukaisemmalta ja abstraktimmalta ja omituisemmalta se tuntuu. Kun muuttoon oli 5-7 kk aikaa, niin muutto tuntui olevan niiiiin lähellä ja ihan ovella ja kohta jo! Nyt tuntuu siltä, että muutto on joku iso kaukainen asia, joka tulisi tapahtumaan monen kuukauden päästä, vaikka se on jo viikkojen kuluttua.

Minua odottaa toisaalta jo uusi koti Englannissa. Sain jo aiemmin tietää, että pääsin koulun asuntolaan ja muutan uusimpaan asuntolaan, jossa on hienot uudet keittiöt. Asun 11 muun ihmisen kanssa ja tuo määrä hieman hirvittää. Aikamoinen muutos yksin asumisesta asumiseen 11 ihmisen kanssa! :D Saa nähdä, miten kaikki sujuu. Olen jo "tutustunut" Facebookin kautta muutamaan kämppikseeni ja he vaikuttivat mukavilta sekä hieman vanhemmilta, kuin olin odottanut, mikä on ehdottoman positiivinen asia! Ilmeisesti asuntomme tulee olemaan jonkinlainen mature-student asuntola. Yksi tyttö on 21, eräs poika 24, toinen 29 ja toinen 31, ja yksi nuorempi 18v poika + minä. Muut ovatkin sitten vielä pimennossa.

Tämä on jännittävää aikaa elämässäni. Tulen varmasti muistamaan tämän koko elämäni.

Paras aprillilahja ikinä!

Olin jo pari päivää odotellut vähän sillä korvalla, että josko nyt pikkuhiljaa alkaisi kuulumaan viimeisistäkin yliopistoista jotain ja saatuani Kentin yliopistosta hylsyn, olin aika kärsimätön odotellessani Cardiffia ja tsekkailin sähköpostiani ehkä jopa hieman neuroottisemmin kuin aiemmin.
Eilen illalla päädyin sitten taas vaihteeksi katsomaan sähköpostiani ja siellähän oli ilmoitus Track statuksen muuttumisesta. Kirjauduin Trackiin ja katselin ihmeissäni, kun ei Cardiffista ollut tullutkaan mitään ilmoitusta - vaan sen sijaan huomasin, että York oli vihdoin huomioinut lähettämäni todistukset ja vaihtanut tarjoukseni unconditionaliin. Kävin pikaisesti lukemassa Track- ohjeita ja huomasin, että mikäli paikka on unconditional, ei voi valita insurance vaihtoehtoa, jonka vuoksi päätin, että en rupea enää odottelemaan Cardiffia, koska kerran Yorkiin haluan kuitenkin ja olisin odottanut Cardiffia vain siinä tapauksessa, että olisin voinut laittaa sen varavaihtoehdoksi. Hylkäsin Cardiffin hakemuksen ja pian pääsin painamaan Yorkin kohdalta "FIRM" ja pian ruutuun paukahtikin iloinen uutinen;

"Congratulations! Your place at The University of York (Y50) to study Psychology (C800) has been confirmed."

Kuten uskoa saattaa, en voisi olla iloisempi! :) Nyt he eivät voi perua paikkaani millään verukkeella ja enää tarvitsee vain raahautua paikalle syksyllä! :)

Nyt pitää sitten odotella varmaan pääsiäisen yli, että saan lopulliset tervetuloa -kirjaset Yorkista. <3 Kävin jo vähän katselemassa Kelan sivuilta tuota opintotuen hakemista ulkomaalaiseen laitokseen, eikä vaikuttanut turhan vaikealta. :)

Olen niin onnekas, kun pääsen näin kunnioitettuun ja arvostettuun yliopistoon tekemään tutkintoani. Wau, ei sitä oikeasti meinaa itsekkään ymmärtää! Ehkä vasta lentokoneeseen astuttua alkaa todellisuus valjeta...Sitä hetkeä odotellessa. :)

http://www.york.ac.uk/

There is always a BUT.

Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuukausi sitten tuntuikin, minä todella sain kuin sainkin töitä! Ja vielä sellaisia töitä mitä halusin, eli lastenhoitoa, joka liittyy vähän tähän alaani kuitenkin. Todella jees. Ainoa huono puoli ilmeni siinä vaiheessa, kun menin kirjoittamaan työsopimusta - "Niin, työ sitten loppuu ennen kesää, että voit sitten erikseen etsiä kesätöitä." F*CK. Olin niin varma, että nyt tämä tuska (aka. kesätyön etsintä) loppuu tähän, mutta ilmeisesti turha toivo.

Nyt vain toivon, että tästä työstä nyt lähtee kasvamaan jotain, mikä voisi muuttua kesätyöksi tai sitten odotan, että rakas ystävämme KELA keksii minulle kesätyön (eli nurmikolla makoilemisen ja Englantiin lähtöpaniikissa kieriskelemisen).

Muuten kaikki soljuu omalla hyvin rattoisalla tai vaihtoehtoisesti h*lvetin hitaalla tahdillaan, vähän riippuen mikä näkökantani asiaan on minäkin päivänä. Eilen vedin lopulliset herneet nenään University of Kentin kanssa ja lähetin niiden Psychology departmentiin aika "äkäistä" (eli siis oikeastaan perienglantilaiseen tapaan erittäin poliittisesti korrektia) viestiä, jossa kyselin, että mikä hakemukseni käsittelemisessä oikein mättää. Joku ihminen oli TheStudentRoomissa saanut pahoittelut samaiselta yliopistolta, kun hakemuksen käsittelyssä oli mennyt 8 viikkoa. Itsehän en ole odottanut kuin sen 20 viikkoa ilman MITÄÄN kontaktia. Yliopistolla ei teoriassa ole mitään pakkoa vastata ennen viimeistä päivää, MUTTA kärsimätön luonteeni ei kestä tätä odottelua. Eniten tässä naurattaa se, että jossain naiviudessani ajattelin, että jos haen tähän yliopistoon kahdelle eri kurssille, niin he varmasti tietävät miten innoissani olen koulusta ja hakemukseni varmasti noteerataan. Yeah right.

Päätin myös aloittaa pienimuotoisen ruokavalion kevennyskuurin, sillä olen koko pimeän talven kerännyt mariannekarkkipapereita kämppääni kuin pieni murmeli konsanaan ja valitettavasti se mariannekarkkipaperin sisältö on löytänyt majapaikkansa pehva-alueeni iholta, jonne se on kotiutunut levittäen ihosolujani ylä enenevässä määrin sellaiseen malliin, jonka olemassaolosta en ole ihan niin innostunut. Pieni sokerihiirien tappokuuri ei siis tule kysymykseen turhaan. There is always going to be a butt, but...:)

Muutoksia ja pakokauhua

Noin kuukausi sitten sain conditional offerin Yorkin yliopistosta - yliopistosta, josta kuvittelin, että en todellakaan kuule pitkään aikaan enkä ainakaan tällaisia uutisia. Räjähdin mielettömään, tuntien kestävään itkunauruiloon ja soittelin sukulaiset ja kaverit ympäri ja läpi. Pari ekaa viikkoa olin aivan onneni kukkuloilla, kunnes todellisuus alkoi valjeta edessäni.

Olen todella jättämässä kaiken, mitä rakastan. Ihanan, mielettömän kotini, pienen koirani, ystäväni, perheeni - kaiken. Pelottaako? Tarvitseeko edes kysyä - todella paljon. Mutta samaan aikaan rinnassa ja mahassa kutkuttaa into, yhä kasvava innostus ja pieni onnen hymy. Tämä on kuitenkin se mitä olen halunnut ja haluan ja vaikka se onkin samaan aikaan vaikea luopumisprosessi, niin myös suuri aika mahdollisuuksille. Tämä tulee varmasti olemaan aikaa elämässäni, jonka muistan ikuisesti, sillä tämä tulee muuttamaan suuresti elämäni suuntaa ja mahdollisuuksieni määrää. Vaikka välillä mieleen tulee aivan karmaisevan ahdistava pakokauhu, niin soitto hyvälle ystävälle auttaa palauttamaan jo takaisin maan pinnalle - tämä on mahdollisuus eikä menetys.

Nyt kuitenkin tämä 6kk ennen varsinaista lähtöä on aikamoista tylsyyden tylsyyttä. Koulussa on tylsää, koska suurin osa lukee pääsykokeisiin ja käy valmennustunneilla - itse tylsistyn joko niillä samoilla tunneilla tai vaihtoehtoisesti nukun kotona. Nukkuminen toki on mukavaa, mutta 6kk pelkkää nukkumista ja kunnianhimoinen ja tekevä mieleni on varmaan pimahduspisteessä. Onneksi approssa on vielä pari kurssia jäljellä ja yksi isohko tentti, johon on nyt sitten onneksi aikaa lukea.

Ongelmana on myös kesätyöt. Olen hakenut uudelleen ja uudelleen, mutta mitään ei kuulu. :( Ärsyttävää. Aikaisempina vuosina (lue: nousukautena) olen saanut töitä sillä, että olen lähettänyt puolivakavissani lähetetyn sähköpostin jonnekin randompaikkaan ja seuraavana päivänä tulee soitto, että "milloin voisit aloittaa?". Nyt ei riitä edes vuosien vakituiset työkokemukset eikä loistavat hakemukset - mutta vielä ei heitetä kirvestä kaivoon, vaan hakemusta vaan toisensa perään menemään. Toivon, että saisin jotain, mikä liippaisi hieman läheltä omaa alaani, niin ei menisi kesän työkokemus "hukkaan".

Tässä prosessin aikana olen tullut tutuksi myös faksin kanssa. Pitäisi lähetellä taas faksilla papereita Englantiin, tällä kertaa Cardiffin yliopistoon, joka sähköpostilla kyseli tietoja. Aiemmin Sussex jo kyseli samaa ja ne lähetettiin jo kuukausi sitten. Yorkista ei ole kuitenkaan vielä kuulunut unconditionalia, vaikka paperit on lähetetty. En haluaisi alkaa ahdistelemaan heitä liikaa, mutta varmaan kohta pitää, että saan tarkemmin tietää, että onko siellä päässä edes koskaan saatu niitä papereita vai ei.