Psykologian appro ja ikuinen ajan puute

Huh, nyt on tämän jakson hommat takana ja ihan hyvin näytti pyyhkivän: kehitypsykologian tentistä pämähti vitonen ja oppimispäiväkirja oli omasta mielestäni aika hyvin toteutettu, mutta saa nähdä mikä numero sieltä lopulta tulee.

Tässä jaksossa onkin sitten tiedossa aikuisten sekä lasten ja nuorten psykiatriaa sekä neuro - ja kognitiivista psykologiaa. Rankka jakso tiedossa, neuropsyka on todella raskasta ja opeteltavaa riittää. Kognitiivinen on myös aika rankkaa, mutta tässä tilanteessa se tuntuu lähinnä helpotukselta neuropsykan kyljessä. Teemme pienryhmämme kanssa neuropsykologian tunnilla esitelmän lääkkeiden ja huumeiden vaikutuksesta aivoihin ja meillä kävikin aikamoinen tuuri aiheen kanssa, joka todella kiinnosti meitä kaikkia, sillä lähes kaikki muut aiheet olivat hyvin kuivia. Tämä ei silti tarkoita, ettäkö esitelmässä ei olisi tekemistä; aikaa 10 päivää, sivuja n. 40, kaikki englanniksi ja esitelmän tulisi olla niin tarkka, että kenenkään kuuntelijan ei tarvitsisi lukea itse kirjaa ollenkaan. Noh, mikään ei ole mahdotonta näköjään psykologian opiskelijalle (opettajien mielestä). :D

Odottelen myös kuumeisesti, milloin posti kuljettaa luokseni UCAS:in Welcome letterin, jossa on Track numeroni, jonka avulla pääsen seuraamaan hakemusteni edistymistä eri yliopistoissa ja mahdollisia saamiani tarjouksia/hylsyjä.

Nyt on myös tarkemmin selvinnyt, että Glasgown matkalle olen todella lähdössä 30.11 - 4.12, eli oikeastaan aika lailla tasan kuukauden päästä. Lennot maksavat meille vain 300 e, mikä on minusta kohtuullinen hinta noista lentolipuista. Hostellin hinta maksetaan meille, mutta shoppailut saamme tehdä itse. ;) Odotan innokkaasti Glasgowssa tuhlailemista, varsinkin kun joulu koputtelee jo ovella ja varmasti ihania joululahjoja voisi löytyä tuolta. Vähän jännittää, kun Glasgowhun kanssamme tuleva opettaja tuntui olevan vähän "peura liikennevaloissa"-tyyppiä, että mitä tästä nyt sitten seuraa, mutta kai sitä pitää vain itse olla aktiivinen ja touhuta sitten omiaan, jos tyyppi vaikuttaa vähän turhan harhailevaiselta. Alunperin kanssamme piti tulla opettaja, joka on käynyt usein Glasgowssa, mutta jostain syystä hän ei nyt pääsekään ja tämä The Peura, lähtee kanssamme. Uurgh.

Huomenna onkin sitten pitkä päivä tiedossa, heti aamusta englantia ja sen jälkeen Halloween bileiden järkkäilyä aina klo 24 saakka. Pitkä päivä tiedossa, mutta toivottavasti sen arvoinen! Ilmoittelen heti, kun tarjouksia alkaa yliopistoista sataa...

The Day

Nyt se on sitten virallista. Ucas-hakemus on lähtenyt eteenpäin. Sain koululta psykologian opettajaltani suosituksen, jonka käänsin englanniksi, lisäsin hakemukseeni, tarkastin kaiken ehkä tuhanteen kertaan (ja silti sinne oli jäänyt yksi kirjoitusvirhe, jonka huomasin jälkikäteen - tyypillistä...). Maksoi 19 puntaa ja hakemus lähti eteenpäin.

Päädyin lopulta hakemaan University of Yorkiin, Cardiff Universityyn ja University of Kentiin kahteen eri ohjelmaan, toinen pelkkä perus-psyka ja toinen Placement Yearin kanssa. Yhden valinnan jätin vielä tekemättä ja teen sen sitten kun olen käynyt hieman yli kuukauden päästä Glasgowssa ja tiedän, olenko saanut yhtään hyväksyvää vastausta vielä, joten voin sitten vähän sumplia, että laitanko sekaan vielä jonkun vaikeammin sisään päästävän kohteen vai lisäänkö joukkoon jonkun yliopiston, joka hyväksyy "varmasti".

Elämme jännittäviä aikoja. :)

Tenttipaniikkia

Tentti on ohi n. 12h ja 20 min kuluttua. En ymmärrä kuka on keksinyt, että on fiksua pitää tentti klo 18-21 illalla - itse en ainakaan ole parhaimmillani yrittäessäni vääntää jotain kasaan samaan aikaan kun aivoni alkavat nähdä jo yöllisiä unia.

Koulussa on kyllä hirveä kiire, jatkuvasti isoja projekteja ja koko ajan on jotain kesken ja siihen päälle kun isketään "pari kivaa tenttiä" niin verenpainemittarit kyllä poksahtaisivat lukiessaan arvoja käsivarrestani.

Tänään vielä hieman kirjastoon, siitä koululle, ryhmätuokio ja yhteislukemista (=yhteispaniikki), tentti mahdollisesti hyvin putkeen ja siitä nukkumaan suoraan. Torstaiaamulla odottaakin ihanana "yllätyksenä" (koska itsehän olen sen järjestänyt ;D) kampaaja-aika (hieman siistimistä vain) ja illalla leffa Julie&Julia. Pidänkin nämä mielessäni yrittäessä selvitä tästä päivästä ilman aivoveritulppaa. ;)

Wish me luck!

Keskiviikon lämmittäjä ja huonoja uutisia

Kirjoittelin Glasgown Admission Officelle ja kyselin voisinko hakea lukemaan psykologiaa Faculties of Sciencen kautta, vaikka olen yo-kirjoituksissa kirjoittanut vain maantiedon ja psykologian. Valitettavasti admisson tutor oli sitä mieltä, että tämä ei onnistu, vaan minun pitäisi hakea Law & Social Sciences tai Faculties of Artsin kautta. No tämä ei minua oikein kiinnosta, koska silloin joutuisin lukemaan sivuaineina esim. historiaa, kieliä tai vastaavaa, mikä ei kyllä psykologiaan oikein liity eikä kliiniseen psykologiaan varsinkaan enkä halua viettää kahta vuotta elämästäni lukien jotain random ainetta, joka ei kiinnosta tippaakaan ja joka vie vain huomiota psykologian täyspäiväiseltä opiskelulta. Eli voi olla, että joudun nyt hylkäämään ajatuksen Glasgowhun hakemisesta kokonaan.

Olen kuitenkin päättänyt, että haluan silti lähteä sinne koulun järjestämälle opintomatkalle Glasgowhun, vaikka en sinne hakisikaan, sillä lopulta kuitenkin tärkeintä olisi saada päähän sitä ajatusta siitä, että voisinko ylipäätänsä kuvitella asuvani ja opiskelevani Briteissä ja millaista siellä käytännössä on ja miten opintojärjestelmä toimii.

Väsyttävän keskiviikko päivän jälkeen, joka oli muuten täynnä huonoja uutisia ja turhautumista, niin päätin piristää itseäni kuumalla keitolla, josta tuli kyllä todella hyvää.

Kuuma gazpacho

n. 5-7 tomaattia
1 iso porkkana
2 punaista suippopaprikaa
1 punainen chilipaprika (tai 2 jos pitää tulisesta)
1 punasipuli
4-5 valkosipulin kynttä
puolikas limen mehu

kurkkua
basilikaa
kurkuma, valkopippuri, mustapippuri, hunaja, suola

Halkaise tomaatit keskeltä ja poista kanta. Halkaise paprikat isoiksi paloiksi. Poista valkosipulin kynsistä kuori. Laita nämä ja kokonainen chilin palko uuniin leivinpaperille n. 220 asteeseen n. 30min. Paprikat ja chili saavat ottaa reilusti väriä.

Pilko punasipuli ja kuulota sitä pannun pohjalla. Ota uunista kasvikset ja poista chilistä siemenet (mikäli ei halua niin tulista) ja kanta. Laita kaikki pannuun punasipulien joukkoon ja lisää vettä. Lisää mausteita oman maun mukaan. Purista puolikas lime joukkoon.

Soseuta ja lisää lopuksi joukkoon basilikan lehtiä. Ripottele annoksen päälle pieneksi kuutioksi pilkottua kurkkua, voit myös lisätä hieman smetanaa, jos haluat. Nauti!

Voiko hulluttelu olla kuitenkin ihan mukavaa?

Kyllä, minäkin raahauduin sitten lopulta Hulluille päiville törsäilemään, vaikka olin mielessäni hieman keplotellut ajatusta moisesta kulutusjuhlasta pidättäytymisestä. Miten jännittävästi ihminen voikaan itseään huijata? Olin alunperin jättäytymässä pois tästä ilakoinnista siksi, että rahatilanne on opiskelijana aina kohtuullisen huono ja päätin, että jos nyt yrittäisi pitää budjetit aisoissa.

Bussissa matkalla kouluun luin lehteä, jossa Hullujen päivien ties-mikä-toimitusjohtaja kertoi, että Hullujen päivien myynti on aina suurempaa syksyisin, kun ihmiset ostavat mm. joululahjoja. JOULULAHJOJA. Nythän on lokakuu? Lopulta jonkinlaisen ajatuksellisen syöksykierteen jälkeen tajusin, että minulla on saman verran rahaa nyt kuin mitä minulla on joulukuussa ja totta tosiaan, joulu se sieltä tulee, oli minulla rahaa tai valmistautumista siihen tai ei. Päätin sitten vähän selailla Hullujen päivien esitettä ja sieltä löytyi heti muutama lahjaidea ja siitä se ajatus sitten lähti...

Ja nyt, n. 100 euroa köyhempänä istun kotonani, kaikkien ihanien gourmet-ruokien keskellä uskomattoman tyytyväisenä kaikista niistä löydöistä mitä löysin joulua varten ja toiveikkaana siitä, millaisena möhömahaisena saan iltani viettää tv:n ääressä nautiskellen hollantilaista goudaa, hasselpähkinä-aprikoosileipää, aaverahkaa ja sipsejä maistellen, huuhtoen ne samalla alas Laitilan erikoislimulla.

Onhan Hullut Päivät aika käsittämätöntä joukkohysteriaa aiheuttava massatapahtuma, mutta parasta tässä kaikessa on kuitenkin se, että kun siitä ahdistavuuden ilmapiiristä lopulta pääsee pois kaikkine löytöineen oman kotinsa rauhaan, osaa arvostaa hiljaisuutta ja tilaa ehkä vielä hieman enemmän. En välitä onko ostamani Benettonin violetti sateenvarjo sekundatavaraa, kun voin tyytyväisenä nojailla tyynyjä vasten sängylläni ja nauttia kepeästä lauantaipäivästä, katsellen Jätä se! -hömppäleffaa mussuttaen tuplasuklaamuffinssia...

Glasgowssa ja auringossa

Tulihan se aurinko sieltä, kun hieman uhkaillen pyysi! Tänään onkin ollut mitä kaunein syyspäivä ja niin kylmäkään ei ole ollut kuin monina muina aamuina.

Päivä oli myös muuten hyvin aurinkoinen, sillä sain tehtyä oppimispäiväkirjaa hyvään vaiheeseen ja kävin kuuntelemassa koulussa mahdollisuudesta osallistua opintomatkaan Glasgowhun. Vaikka alunperin olin miettinyt, että jättäisin skotlantilaiset viettelykset jollekin muulle, niin nyt kuitenkin pieni (ja yhä suureneva) ajatus päässäni tykyttää, että tämä mahdollisuus pitää kuitenkin käyttää hyväksi ja jättää sille Glasgowlle varapaikka siellä hakemuksessa, siltä varalta, että jos nyt siellä marraskuun lopulla innostunkin syvästi tuosta opistosta.

Opettajamme kehui Glasgowta maasta taivaisiin ja erityisesti kaupungin pubeja ja kuinka halpaa englantiin on nyt matkustaa (punnan kurssi n. 1.08 suhteessa euroon). En tiedä onko tämä joku suomalainen perusvire, mutta vaikka en missään nimessä kuvailisi itseäni ulkoilmaihmiseksi (vaikka minulla on koira ja ehkä juuri siksi...), niin silti ensimmäiset selkeät ihastelun huokaukset kuuluivat myös minunkin suustani luokassa silloin, kun alettiin puhua Glasgown lähellä olevista järvistä ja luonnosta. Ehkä jokaisessa suomalaisessa elää joku pieni luolamies, jonka haaveena on herätä joka aamu linnun viserrykseen ja veden liplatukseen.

Ei kuitenkaan ole mitenkään varmaa pääsenkö koko matkalle (paikalla oli nimittäin "useampi"=40 hakijaa ja 8 valitaan), mutta minulla on hyvät syyt kuitenkin, sillä olisihan siitä Englannissa olemisesta saatava edes jonkinlainen käsitys ennen kuin sinne lähtee, eikös. ;) Eli saa nähdä odottaako Glasgown matka viikolla 49 tai 51 minua.

Minä vs. Personal Statement - 1-1

En muista monesko versio tämä nykyinen PS:ni on, mutta voin kuvitella sen olevan jotain 10-15 välillä. 47 riviin pitäisi mahduttaa intohimo alaa kohtaan, konkreettinen näyttö intohimosta alaa kohtaan, intohimo elämää kohtaan ja intohimo opiskelua kohtaan ja vielä intohimo kirjoittaa tämä kaikki täydellisellä englanninkielellä sellaiseen muotoon, että tekstiä ei olisi raskasta lukea eikä se toistaisi itseään.

Suomessa opetellaan hyvin vähän itsensä kehumista. Kirjoittaessani Personal Statementia ja lukiessani sitä itselleni ääneen, tunnen poskieni punehtuvan lauseista, joissa olen kehunut kykyäni opiskella ja kuinka olen ollut "incredible student" - en muista koskaan edes työhakemuksissani kehuneeni itseäni yhtä mojovasti kuin tässä 47 rivissä. Ja silti tuntuu, ettei se ole tarpeeksi.

Itse en ole edes hakemassa mihinkään Oxfordiin tai Cambridgeen, mutta voin vain kuvitella kuinka monta USA:n presidenttiä näihinkin laitoksiin hakee joka vuosi - emme varmastikaan puhu kymmenistä, vaan enemmänkin sadoista presidenteistä. Ja silti hylkäyksiä tulee ropisemalla.

Muutenkin Iso-Britannian työhakemuskulttuuri on hieman erilainen kuin meillä Suomessa. Siinä missä Suomessa rehellisyys maan periin, niin Briteissä sen perii se, jolla on leveimmät kielen kannat. Esimerkiksi Personal Statementeissa valehdellaan usein ihan naama peruslukemilla osallistumisesta ties millaisiin urotekoihin, joista minkäänlaista näyttöä ei ole. Jännittävää tässä on se, että Iso-Britanniassa ei edes työpaikoista aina saa työtodistusta, joten oikeasti kukaan ei voi varmuudella tietää puhutaanko työhaastattelussa ihan palturia viimeisistä työpaikoista tai muista luottamustehtävistä. Sitä on vain luotettava työn hakijan sanaan.

Olen nyt itse kuitenkin päättänyt olla perisuomalaiseen tapaan hyvin rehellinen PS:ssäni, vaikka itsekehu saakin posket punoittamaan. Nyt lähetän PS:n tarkistettavaksi kolmannen kerran ja saa nähdä millaista kommenttia tulee.

Huomenna on tiedossa opintopäiväkirjan kanssa taistelua ja hallituksen kokousta sun muuta pientä puuhaa. Toivotaan että luontoäiti soisi pienet syksyiset auringon pilkahduksetkin jossain vaiheessa - tämä jatkuva vesisade alkaa kieltämättä kääntämään suupieliä vähän turhan mutruiseen vireeseen.

Kuka keksi oppimispäiväkirjan?

Voisin olla lähes varma, että tämäkin loistava keksintö on jonkun suomalaisen uraauurtavan pedagogin loistokeksintö, josta ei vaan voida päästää irti. Ilmeisesti Turun yliopistolla on jonkinlainen intohimontäytteinen suhde tähän kirottuun tapaan suorittaa opintoja. En tiedä harrastetaanko tätä muualla maailmassa, mutta kieltämättä en ole koskaan kuullut kenenkään ulkomaalaisen puhuvan oppimispäiväkirjasta. Englanti-suomi-englanti ei löydä mitään englanninkielistä termiä kyseiselle pirulaiselle.

Vaikka ymmärrän miten tärkeää on asioiden omakohtainen ymmärtäminen ja syvällisempi analyysi liittyen omaan elämään, niin yli 30 sivun tuottaminen kehityspsykologiasta on aikamoinen työ. Tänään koimme luennolla ahdistuksen hetkiä, kun kuulimme, että ensi jaksossa odottaa samanlainen työrupeama kuin minkä alla matelemme nyt. Ei se työ, vaan se työtapa. Se ainainen oppimispäiväkirja. Kai nyt jotain muutakin tapaa voi käyttää joskus asioiden ymmärtämiseen, eikö? Tuntuu myös oudolta, että kyvystäni pohtia olemattomia annetaan numero. Well, ehkä tämä yliopisto elämä opettaa ainakin jotain...

Ja kyllä, minun pitäisi tälläkin hetkellä kirjoittaa sitä kuuluisaa oppimispäiväkirjaa. Ehkäpä menen tekemään sitä. Vaikkapa nyt.

...tai ehkäpä huomenna...

Saanko ostaa yhden ongelman?

Iso-Britanniassa yliopistot voivat tarjota osana undergraduate-tutkintoa vuoden mittaisen placement yearin, joka käytännössä tarkoittaa vuoden mittaista työskentelyjaksoa alalla. Periaatteessa tämä on upea mahdollisuus parantaa työmahdollisuuksia valmistumisen jälkeen, mutta ongelmiakin liittyy tähän mahdollisuuteen.

Koska tällöin ollaan kuitenkin osana yliopistoa, joutuu opiskelija maksamaan opintomaksuja - useimmiten pienempiä kuin normaalisti, esim. 25-50% normaaleista kuluista per vuosi (n. 3300 puntaa, eli 825 - 1650 puntaan). Tämä ei olisi ongelma, jos placement yearit olisivat normaaleja palkkatöitä, mutta useimmiten ne eivät sitä ole, vaan varsinkin useimmiten nimenomaan psykologian opiskelijat joutuvat paiskimaan töitä vuoden verran ilman palkkaa ja samalla maksamaan elämisensä ja yliopistomaksut. Silti placement year on todella suosittu tapa hankkia työkokemusta alalta, jonne on vaikea päästä käsiksi muutenkin.

Tästä pääsemme mukavasti pohtimaan Iso-Britannian opiskelupaikkojen ja työpaikkojen välistä kuilua. Siinä missä Suomessa psykologiaa pääsee opiskelemaan n. 100 ihmistä vuodessa, valmistuu Iso-Britanniassa saman verran ihmisiä psykologiasta joka vuosi lähes jokaisesta yliopistosta! NHS on pyrkinyt lisäämään psykologien määrää sairaaloissa ja vaikka harva psykologi onkin Iso-Britanniassa pidempään työttömänä, on kilpailu armotonta jatko-opiskelupaikoista sekä työpaikoista. Suomessa valmistuessaan psykologiksi töitä riittää jonkinlaisella varmuudella, mutta rapakon toisella puolella yhteenkin Research Assistantin paikkaan voi hakea esim. 100 ihmistä. Tämän kilpailun vuoksi monet juuri yrittävät etukäteen valmistautua työelämässä odottaviin kauheuksiin ottamalla Placement Yearin osaksi opintokokonaisuutta, vaikka se onkin kallis investointi. Loppupeleissä toisaalta onkin aika mahdoton sanoa, millainen merkitys Placement Yearilla on.

Tässä kilpailussa on myös positiivisiakin puolia; vain kyvykkäimmät pärjäävät. Minusta tämä on todella lohduttava ajatus, ottaen huomioon millaisiin psykologihoopoihin olen itsekin törmännyt täällä Suomessa. Vaikka Iso-Britanniassakaan ei minkäänlaisia psykopaattitestejä ole psykologin koulutukseen, niin kuitenkin kova kilpailu nielaisee helposti pahimmat hullut virrasta, kun taas Suomessa kovassa psykologipulassa psykologin töitä saa puoliaivoinen apinakin - ja näin sokea taluttaa sokeaa.

Tapasin juuri eilen erään vanhan ystäväni, joka opiskelee psykologiaa yliopistotasolla täällä Helsingissä. Olen jo aiemmin kuullut aikamoisia kauhutarinoita Helsingin psykologian laitoksesta (ja monista muista psykologian laitoksista), jäi silti mieleeni erityisesti ystäväni kertomus siitä, kuinka nykyään kaikissa Suomen yliopistoissa peruspsykologian luennot ovat psykonetin kautta näytettäviä videokuvaesityksiä varsinaisesta luennosta, joka saatetaan pitää esim. Turussa, mutta sama luento näkyy samaan aikaan sekä Helsinkiin, Tampereelle, Joensuuhun ja Jyväskylään. Vaikka tällä menetelmällä säästetäänkin neljän luennoitsijan verran rahaa, niin millaiset oppimisvalmiudet se antaa psykologian opiskelijoille? Epäselvät kysymykset jäävät epäselviksi ja konkreettinen kokemus luennosta, keskustelusta ja kommunikaatiosta luennoitsijan ja opiskelijoiden välillä jää kokonaan puuttumaan. Tällä systeemillä tietenkin mahdollistetaan samat kurssit kaikissa kaupungeissa - mutta mahdollistetaanko sillä myös sama hämmennys ja oppimattomuus? Mielestäni tällainen systeemi pidemmän päälle kuitenkin ruokkii motivaation puutetta ja kunnianhimottomuutta, kun oppilaisiin ei viitsitä panostaa edes sen vertaa, että hankittaisiin oikea ihminen sinne eteen selittämään asioita. Tutkimusten mukaan suomalaisilla psykologian opiskelijoilla onkin lähes surkeat käytännön taidot valmistumisvaiheessa, enkä ihmettele kyllä miksi.

Eli ongelmansa joka paikassa, kai kysymyksenä onkin vain se, että millaisiin ongelmiin mielummin itse ottaa osaa.